Kuka? Nainen. Millainen nainen? En ole enää varma.

Kun omat suojamuurit murtuvat, joutuu jollain tasolla hakemaan itsensä uudestaan. Löytämään itsensä uudestaan. Löytämään oman tapansa olla nainen uudestaan. Kun elämä muuttuu lapsen tulon myötä, myös naiseus muuttuu. Mutta kun ei ole mitään selkeää ja ulospäin näkyvää syytä, on hassua perustella muutosta jotenkin suureksi. Ja samalla käy jotain kummallista prosessia läpi itsensä kanssa.

Mitä on tapahtunut? Minä olen kai pehmentynyt ja tullut rehellisemmäksi. Arvomaailmani on mennyt ympäri, vieläkin on paljon jäänteitä vanhasta, kuten olen kirjoittanut, mutta aika paljon on mennyt pesukoneen linkousohjelman läpi. Samaan aikaan ikä, elämäntilanne, ystävien vakiintuminen ja uusi työ ovat vähitellen vieneet minut kauemmas vanhasta, loitommas siitä naisesta, joka ennen olin.  Nuorempi mieheni näki minut niin romanttisten lasien läpi, etten raaskinut aina kertoa ihan koko totuutta. Ja olisiko minun pitänyt? Eikö tulevaisuus ole olennaisempaa kuin menneisyys?

Nainen on toki nainen ilman miestäkin, mutta naiseuden ilmentämiseen tarvitaan peilejä ja useimmiten tuo peili on mies. Oma mies, jonkun muun mies, miespuoliset ystävät ja työkaverit. Miehet, joiden katseista nautin ja joilta haen vastakaikua, en ihmisenä, vaan nimenomaan naisena. Olen ollut hyvin vahva nainen, itsenäinen nainen, nainen, joka huomataan ja nainen, jolla on suhteita. Kevyitä suhteita, hankalia suhteita, mutta suhteita silti. Olen ollut nainen, jota esimies haluaa vahingossa kosketella, ja nainen, jonka toinen entinen esimies lähettää öisiä punaviinikutsuja.  Nainen, jonka rakastaja, fuckbuddy, huvimies ei uskaltanut kertoa, että hankkii samaan aikaan lasta vaimonsa kanssa. No en minä siitä pahoittanut mieltäni, kunhan säälin vaimoa, ja mietin, mitä helvettiä teen elämälläni ja elämässäni tälläisten ihmisten kanssa. Suhde loppui eräänä vuonna maalikuussa minun aloitteestani ja vauva syntyi kesällä. Kuulin odotettavissa olevasta iloisesta perhetapahtumasta toukokuussa.

Haluanko minä olla nainen, jonka elämässä on paljon kaikkea säätöä ja draamaa, mutta vähän syvää ja todellista? Tuskinpa. Mutta en myöskään halua leikkiä, ettei mitään ole tapahtunut. Poikaystävälleni kerroin asioita hieman valikoiden. En jaksa pyöriä muutenkaan menneessä ja toisaalta, mitä entisen seksisuhteeni käänteillä on enää merkitystä. Samalla minut nostettiin jalustalle, ihanaksi purppuraiseksi unelmien kohteeksi, joka on lähes enkeli. Ehkä minulla on vain ongelma dualistisen persoonani kanssa. Miksi en osaa olla rakastettu, vaikkakin vähän naiivillakin tavalla, mutta hyvin syvästi rakastettu silti.

Enää en oikein tiedä, missä kuljen. Osa vanhaa maailmaani oli olla voimakas nainen, joka osaa pyörittää miehiä ja saa miehiä. Samalla hain kovastikin rakkautta, tunnetta ja parisuhdetta, mutta tartuin myös kaikkeen muuhunkin, mitä tuli vastaan. Erityisesti tilanteissa, kun joku oikeampi parisuhteen alku oli mennyt mönkään. Nyt en oikeastaan enää jaksaisi. Samaan aikaan tuntuu, että naiseuteni on jotenkin nukuksissa; vetäynyt viltin alle odottamaan jotain parempaa huomista tulevaksi.