Olen edelleen kyllästynyt Helsinkiin, olen kyllästynyt työhöni. Erityisen kyllästynyt olen yöelämään ja sen lainalaisuuksiin. Olen kyllästynyt ihmisiin, jotka ovat yhtä lamaantuneita kuin itse olen. Voiko 33-vuotiaana olla jo nähnyt kaiken, mitä tällä kaupungilla on minun alallani tarjota? Tai ehkä olen vain kokenut jo riittävästi tätä samaa, ja on vain pakko siirtyä eteenpäin.
En tunne itseäni varsinaisesti vanhaksi, mutta minulla on pitkään ollut olo, että olen elänyt jo kauan. Näytän edelleen alle 30-vuotiaalta, mutta sieluni haahuilee jossain neljänkympin hujakoilla.Toisaalta en ole tottunut perheellisten velvollisuuksiin ja elän edelleen samanlaista kakskyt ja risat huoletonta elämää kuin aiemminkin. Minulla on vain aina ollut kiire jonnekin. Kiire aikuiseksi, kiire kokea asioita, kiire opiskelemaan, kiire ulkomaille, kiire töissä, kiire menestyä, kiire puuhata mahdollisimman paljon. Olen kai ajatellut, että aika loppuu kesken, jos en tee tai koe asioita nyt. Kiire on enemminkin koko elämän kattavaa kiirettä kuin varsinaista reippautta puuhailla paljon pikku asioita.
Voinko siis olla 33 ja kokenut kaiken, mitä nykyisellä elämälläni on nykymuodossaan annettavana? Osaan työni periaatteessa aika hyvin, tunnen paljon ihmisiä ja uskoisin löytäväni omalta alaltani aika helposti uuden työn. Hieman uutta kulmaa, muttei kuitenkaan radikaalia muutosta pidemmän päälle. Kun tulen matkoiltani, minun on pakko ratkaista myös työn dilemma. Uppoutuminen vanhaan voi olla helppo vaihtoehto, muttei tyydytä luultavasti muutamaa kuukautta pidempään.
Mikä ihme sitten draivaa kaikkia niitä, jotka motivoituneesti ponnistelevat samalla urallaan vuodesta toiseen? Kunnianhimo ja etenemisen halu? Helppous ja raha? Pelko muuttaa suuntaa, varsinkaan jos ei tiedä, mitä on tekemässä? Ehkä osa ihmisistä edelleen vilpittömästi rakastaa työtään. Minun työurani on kai verrattavissa väljähtyneeseen avioliittoon. Ei mitään vikaa, mutten koe enää olevani elossa. Vilkuilen muita ja ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat lähteä. Pysymme yhdessä, koska on tärkeää maksaa asuntolainaa.
Onneksi tulee loma, ja pakollinen puolen vuoden asumusero. Ehkä sen jälkeen on vähän kirkkaampaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti