Onko viiden kuukauden tauko riiittävä?

Olen ollut reissussa vajaan kuukauden ja aloin jo murehtia, olenko sittenkään valmis palaamaan töihin viiden kuukauden jälkeen. En tiedä. Turhaan murehdin sitä nyt, mutta ajatukset karkasivat töihin juteltuani erään täällä tapaamani suomalaisen kanssa. Oma vikani, mitäs lähdin keskustelemaan businessjutuista ja työpaikastani. Pitäisi vain pysyä kaukana vastaavista keskusteluista ja miettiä asioita vasta kun palaan Suomeen. Ja syksyllä. En tiedä, paljonko minulla on budjettia kulutettavana enää syksyllä, vuorotteluvapaata voi toki pidentää, mutta lainan korot ja yhtiövastikkeet pitää silti maksaa. Vuorotteluvapaakorvauksella elää kyllä täälläkin.

Lähtiessäni ajattelin, etten halua laittaa normaalielämääni tauolle vuodeksi. Että olisi järkevämpää etsiä motivoivampi työ, kuin vain hengailla kuukausitolkulla. Ratkoa asioita eikä paeta niitä. Nyt olen kuitenkin onnellisesti pienen pakenemisen kannalla. Täällä ollessa voin keskittyä täysin muihin asioihin, on helpompi elää hetkessä ja olla stressaamatta tulevasta. Voi harjoitella elämänasennetta, joka voi toki kantaa kotonakin. Lisäksi nautin matkalla olosta, englannin puhumisesta päivittäin, uusien ihmisten tapaamisesta, intensiivisestä joogaharjoituksesta ja filosofiatunneista. Nautin siitä, ettei tarvitse ponnistella työprojekteissa eikä miellyttää asiakkaita. Kuten Nepaliin lähtenyt ystäväni totesi, muualla on helpompi pitää omat rajat työn suhteen ja elää jotenkin henkisesti vireämmin. Kotona on niin kovin helppo valahtaa siihen peruspyörään, jossa tapahtuu harvoin mitään kovin yllättävää. Oman äänen kuunteleminen on helpompaa kun on vähemmän soraääniä.

En ole juurikaan tehnyt iltameditaatiota täällä. Olen kyllä istunut illalla palmun alla ja katsellut kuuta. Mutta jotenkin aivotoimintani on täällä niin paljon hitaampaa, etten tunne samanlaista tarvetta iltameditaatioon kuin kotona. Toki on jotain asioita, joissa ajatukset pyörivät. Kuten ihmissuhteet, ja oma joogaharjoitus, ja matkojen suunnittelu. Mutta silti elämä on aika leppoisaa. Joogan suhteen väsymys vähän ärsyttää. Olen varmaan laihtunut, mikä ei ole huono asia, mutta samalla on vähän voimaton olo. Tänään hikoilin pienen järven matolleni. Onneksi on puuvillamatto.

Turismin jälkeinen väsymys ja hiljentymistä

Kävimme Gallessa eilen päiväretkellä. Galle on melko suuri, siirtomaavaikutteinen kaupunki Tangallasta länteen. Otimme alkuun tuktukin Mataraan ja sieltä junan Galleen. Kivaa oli nähdä vähän muutakin kuin näitä lähirantoja, mutta matkustaminen helteessä 4h yhteensä päivän aikana oli aika rasittavaa. Olen tulossa niin kovin laiskaksi ja epäseikkailunhaluiseksi. Mutta ehkä johtuu siitä, että tarvitsen oikeasti myös tyhjää tilaa ja lepoa. Alunperinkään vuorotteluvapaan ja reissun tarkoitus ei ollut olla turisti, vaan pikemminkin ottaa iisisti ja ottaa aikaa ja tilaa. Joogaa ja fyysistä harjoitusta en koe missään määrin rasituksena, enkä edes aamuheräämistä. Pikemminkin uuvun melusta ja ylenmääräisestä häsläyksestä, ja siitä, että koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain. No isoissa kaupungeissa hälyä ja melua aina on turhankin paljon. No nyt ei tarvitse mennä hetkeen minnekään, voin vain olla.

Vuorotteluvapaakorvaushakemukseni oli onneksi viimein hyväksytty, jouduin lähettelemään sähköpostilla jotain tarkennuksia, mikä on tietysti täältäkäsin vähän rasittavaa. Varsinkin kun kukaan kassasta ei vaivautunut kuittaamaan moneen päivään, olivatko tarkennukset riittäviä vai ei. Hieman epämiellyttävää, kun matkabudjettini on kuitenkin paljolti korvauksesta riippuvainen.  Nyt onneksi asia hoidossa.

Kun on ollut viimeiset 15 vuotta ihan hurjan kiireinen suurimman osan aikaa, ei ihan tajua, kuinka paljon sillä on vaikutusta. Vaikken koekaan enää olleeni työuupunut, toisin kuin vielä pari vuotta sitten, huomaan, että kaipaan edelleen todella paljon lepoa. Nyt alan vasta laskeutua siihen tilaan, että pystyn vain olemaan. Ja pääni on huomattavasti tyhjempi. Aamuharjoituksessa ajatus silti edelleen karkaili ja oli vaikea keskittyä. Lisäksi olin laiska ja väsynyt ja punnersin kakkossarjaa vähän hampaat irvessä, koska eilen oli kuupäivä ja taukoa harjoituksesta. Ja huomenna onkin jo perjantai ja ohjattu ykkönen. Eli edelleen suoritan asanaharjoitustakin liikaa. Voisi vain opetella ottamaan iisimmin, jos siltä tuntuu.

Ihmisistä matkan varrella

Minulla oli eilen mahtava keskustelu norjalaisen, uuden joogaystäväni Fiskenin kanssa, joka on 49-vuotias joogaopettaja ja asuu Berliinissä. Tai  harkitsee kyllä muuttoa takaisin Norjaan osa-aikaisesti, koska hänen tyttärensä on muuttanut juuri pois kotoa opiskelemaan ja antaa myös Fiskenille enemmän vapautta tehdä, mitä lystää. Nyt hän on reissannut puolisen vuotta ja on menossa kuun lopussa takaisin kotiin. Olemme puhuneet, yllättäen, aika paljon ihmissuhteista, kipupisteistä, joita käymme läpi, minun lapsuuskokemuksistani ja halustani kontrolloida ja hallita asioita. Fisken oli perjantaina se ihminen, joka pelasti minut ja virolaisen tytön ja talutti meidät kotiin.  Puhuimme eilen aika pitkään naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja siitä, että huolimatta paikallisesta mafiasta ja halusta olla aiheuttamatta ongelmia paikallisille työntekijöille, meitä kumpaakin pohjoismaisina feministinaisina syö se, ettemme voi tehdä oikein mitään. Varsinkin kun samaan aikaan esimerkiksi koko Intia kuohuu samasta asiasta. Kyse ei ole vapaina heiluvista länsimaisista turisteista, jotka eivät ole tottuneet ajattelemaan asioita paikallisten kannalta, vaan isommasta naisvihasta, joka kohdistuu myös heidän omiin kansalaisiinsa. Ja jota vastaan ihmiset ovat nyt alkaneet reagoida.

Toisaalta puhuimme pitkään kontrollin tarpeestani ja huonosta kyvystäni kestää omaa avuttomuuttani tai heikkoutta. No ainakin sain kokemuksen siitä, että vaikka olinkin täysin tiedoton, olin silti turvassa. Koska ympärillä olevat ihmiset välittivät ja huolehtivat. Siksi en kai vieläkään osaa olla kovin kauhuissani. Matkalla ollessa voi antaa elämän kuljettaa vapaammin ja mielenkiintoista on, että olen jo nyt, alle kuukauden reissussa olon jälkeen tavannut todella mielettömän hienoja ihmisiä. Ja puhunut paljon syvemmistä asioista kuin ison osan arjessani olevien ihmisten kanssa. Toki aika ja tila antaa siihen paremman mahdollisuuden, mutta myös monet kohtaamani ihmiset ovat aika ainutlaatuisia, varsinkin ne, jotka ovat uskaltaneet lähteä pidemmäksi aikaa ja miettiä elämäänsä uudesta perspektiivistä. 

Tänään asanaharjoitus oli paljon parempi. Rauhallisempi ja hieman vahvempikin. Jotain edistystä tapahtuu. On hyvin jännittävää nähdä, mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua elokuuhun mennessä, kun palaan takaisin töihin. Jotenkin tämä alku on ollut jo aika intensiivinen. Vasta alle kuukausi reissussa ja tuntuu, kuin olisin ollut hyvin kauan. En tosin tiedä, olenko lainkaan elokuussa valmis palaamaan töihin. Mutta se on sen ajan murhe. Mietin sitä sitten. Ainakin tiedän, että tämä aika on parasta, mitä voin nyt antaa itselleni. Olen todella onnellinen siitä. 

Pientä väsymystä ja ajatuksia perjantain episodin jälkeen

Olen hieman uupunut joogasta ja uimisesta. Rankka elämä, valittivat kolleegat kotona. Samaan aikaan olen hieman miettinyt tuota perjantain tapahtumaa, ja puhuin siitä pitkään eilen myös joogaopettajani kanssa. Ajattelimme käsitellä sitä tänään yhdessä filosofiatunnin yhteydessä. En ole oikeastaan järkyttynyt, vaikka kai minun pitäisi olla. Olin ärsyyntynyt ja vihainen, kun se tapahtui. Ja olin ärsyyntynyt siitä, että osa ihmisistä oikeasti kuvitteli minun ja virolaisen tytön juoneen itseltämme jalat alta. 34-vuotiaalta naiselta aika epätodennäköistä tosin, varsinkin kun yhteensä join illan aikana 2-3 juomaa. Toki täällä on kuuma, ruoka aika kevyttä, mutta ihminen, joka ei ole koskaan teini-ikäisenä tai opiskeluvuosinaankaan sammunut ei sammu tuosta noin vain. No asian todellinen laita kyllä selvisi aika nopeasti. Joogaopettajani totesi, että sain juomani luultavasti hiustenvärini ansiosta. Kaikki tytöt eivät saaneet tabletteja. Kyseinen rantatyyppi nyt on muutenkin lirkutellut minulle useamman kerran ilman suurempaa menestystä. Nyt sitten tälläinen kokemus.

En osaa olla kovin huolissani tai en ole jaksanut miettiä, mitä olisi voinut tapahtua. Olimme isolla porukalla liikkeellä ja on selvää, etten yksinäni liiku täällä juurikaan illalla missään. Saati käy baareissa. Päivällä on aina paljon ihmisiä liikkeellä, vastaava riski aika minimaalinen. Mutta ehkä perjantain kokemus oli silti hyvä herätys. Olen ollut aika huoleton matkailija koko ikäni. Koskaan mitään suurempaa ei ole sattunut. En edelleenkään aio pelätä, mutta olen ehkä tarkempi, missä syön ja mitä.

Joogaharjoitus vaihtelee. Eilen oli vahva päivä, tänään tein pelkän ykkösen ja vain nautiskelin. Jostain syystä nukun aika heikosti välillä. Ihmisiä tulee ja lähtee. Minä, ja muutamat pitkään olleet jäämme. Ehdin olla täällä lähes kuukauden ennen kuin lähden Nepaliin. Pitäisi aloittaa opiskelu FIlippiinien opettajakurssia varten. Olen lukenut joogasutria, mutta on pari muuta kirjaa lukematta. Ja pitää myös kerrata asanoiden nimet. Osaan janusirsanasta aika hyvin kaikki siihen asti, kun harjoittelen itse. Mutten välttämättä aukottomasti kaikkia fundamentaaleja. Pitää siis kertailla. No vielähän tässä on aikaa. Sinänsä olen hyvällä tiellä YTT-kurssia ajatellen, että keskityn tällä hetkellä lähes ainoastaan joogaan. Teen päivittäistä harjoitusta ja elän retriittielämää. Intensiivinen opettajakurssi ei ole niin raju hyppäys kuin suoraan työkiireiden keskeltä tullessa.

Olen miettinyt jonkun verran ihmissuhteitani ja ehkä tajunnut ainakin sen, että alan olla aika valmis aika erityyppiseen suhteeseen kuin aiemmin. Olen puhunut opettajani kanssa aika paljon elämästä, jonkun verran lapsuudesta, työstä ja joogasta. Ja on mielenkiintoista huomata, kuinka paljon yhteisiä kokemuksia jaamme. Aiemmin olen puhunut ihmissuhteistani, saati lapsuudesta hyvin vähän omien opettajieni kanssa. Keskustelut ovat olleet enemmän joogaan liittyviä, tai elämään yleisesti. Ei läheskään niin intiimejä. Toisaalta itsekin olet tullut jo paljon avoimemmaksi, sallin jo ihmisten, melko vieraidenkin tulla nopeammin lähelle. Henkisessä harjoituksessa olen siis edennyt täällä jonkun verran ja opettajani Casey on siinä hyvä harjoituskappale. ;) Fyysinen harjoitus nyt aaltoilee vähän sinne ja tänne, mutten ota siitä kauheasti paineita.

Tyrmäystippoja, häivähdys Sri Lankalaisesta mafiasta ja vastahyökkäyksen suunnittelua

Suunnittelemme vastaiskua tyrmäystippabaarille. Olimme perjantai-iltana juhlimassa parin kivan tyypin läksiäisiä (ihmisiä kun tulee ja menee koko ajan). Joimme pari olutta ja osa tytöistä, kuten minä tilasimme pina coladat. Sillä seurauksella, että sammuin hetken päästä kuin lyhty nuotion viereen; samoin kuin virolainen Marija. Nukuin niin sikeästi, etten huomannut koiran nuolleen poskeani tai norjalaisen kaverini nostelleen jalkojani. No, onneksi meitä oli paljon ja mitään pahaa ei päässyt tapahtumaan. Jonkinlainen blackout minulla on kuitenkin loppuillasta. Ei mitään hajua, kuinka kauan nukuin nuotion vieressä, missä vaiheessa norjalainen ystäväni talutti minut ja Marijan kotiin. Muistan kyllä kävelleeni kotiin, mutten pystynyt juurikaan puhumaan. Lisäksi Aussi-tyttö, joka joi puolet juomastani nukkui niin sikeästi, ettei herännyt aamulla safarille. Ja nukkui puolet päivästä. Itsekin nukuin 10 tuntia putkeen, mutta voin aamulla ihan hyvin. Ei pienintäkään merkkiä krapulasta, mikä kertonee siitä, että kyse ei todellakaan ollut alkoholista.

No, kuulimme tänään oman quest housemme omistajalta, että rantabaarin omistajat tekevät tuota säännölisesti. Laittavat unilääkkeitä tai vastaavia turistien juomiin, erityisesti nuorten naisten, tavoitteenaan päästä läheisempään kanssakäymiseen. Heillä on kytköksiä paikalliseen mafiaan, joten poliisi ei tee asialle yhtään mitään. Quest housen omistajat ovat kyllä yleensä varoittaneet kyseisestä paikasta, mutta tällä kertaa tieto ei ollut kulkenut. Onneksi olimme isolla porukalla, ja kenellekään ei sattunut mitään. Paikalliset ovat kuitenkin peloissaan mafiasta, joten eivät uskalla isosti kampanjoida rantabaarin pitäjiä vastaan.      

No mietimme, miten vastaamme asiaan. Osa tytöistä halusi jo järjestää mielenosoituksen heitä vastaan ja varoittaa kaikki muita turisteja. Itse ajattelin pikemminkin kirjoittaa Lonely Planetiin tai Trip Advisoriin ja varoittaa muita matkaajia sitä kautta. No katsotaan, miten homma etenee.                                                                                                              

Ohjattu ykkönen ja laskeutumista vapaapäivään

Aamulla oli ohjattu ykkönen - ja tietysti uimista. Mutta harjoitus tuntui jo paljon kevyemmältä kuin viime viikolla. En yleensä rakasta ohjattua harjoitusta, mutta nyt se tuntui ihan hyvältä, samoin pelkän ykkösen tekeminen tuntui mukavalta. Sen jälkeen kun olen ruvennut katkaisemaan kesken ykkössarjan ja siirtynyt kakkoseen, ykkönen on alkanut taas maistua. Tuntuu vain hyvältä ja leppoisalta. Ja kevyemmältä. Ja olen onnellinen, ettei minun tarvitse tehdä drop-backeja tekemättä kakkosta alle, koska ohjatussa emme tee niitä. Selkäni vierastaa nykyisin taaksetaivutuksia ilman kakkosen lämmittelyasanoita.

Voima on alkanut hieman palautua. Olen ollut täällä aika heikko. Nyt jotain pientä parannusta ilmassa. Yritän hieman treenata bakasanahyppyä, mutta aika laiskoin tuloksin toistaiseksi. Bakasana itsessään on ehkä vähän helpottunut, mutta hyppy ei kyllä kulje. Puhuimme eilen aika pitkään joogaopettajani kanssa keskittymisestä ja läsnäolosta kussakin asanassa. Ja sitten muustakin elämästä. Perun vähän aiempia hieman nihkeitä kommenttejani, ne olivat ehkä hieman hätäisiä tulkintoja hänestä. Usein kun ihmisestä alkaa saada enemmän irti, paljastuu paljon syvempiä kerroksia.

Asanaharjoituksen lisäksi harjoittelen edelleen suurempaa läsnäoloa kaikessa ja avautumista. Huomaan, että minulla oli joku alkuvastustus täällä, joka on sittemmin hävinnyt. Ehkä johtui juuri aiemmin kirjoittamastani asetelmasta (kaikki naiset pörräävät opettajan ympärillä) , joka väkisinkin vaikutti asenteeseeni häntä kohtaan ja myös omaan käytökseeni, joka on pikemminkin päinvastainen.  No nyt olemme päässeet parempaan balanssiin. Opettajani ei epäile, että minulla on jotain häntä vastaan ja minä olen ehkä hyväksynyt hänet syvempänä ja mielenkiintoisena ihmisenä, enkä lokeroi häntä johonkin itsekeksimääni muottiin. Siitä emme puhuneet, vaan enemmänkin harjoituksen herättimistä kokemuksista ja tunteista, ja terapiassa käymisestä, josta kummallakin on kokemuksia. En usko, että hän varsinaisesti epäili minulla olleen jotain häntä vastaan, mutta tunnistan itsessäni tietyn etäisyyden, jota aika helposti pidän yllä. Ja joka erityisesti amerikkalaisesta kulttuurista tulevaa  ehkä kummastuttaa. 

Muutenkin olen tavannut täällä muutamia aivan huikean kiinnostavia ihmisiä. Italialainen taiteilija tuttavani Alberto, josta kirjoitin aiemmin, osoittautui erittäin radikaaliksi performanssitaiteilijaksi, jota Louis Vuitton on jopa sponsoroinut. Hän on toteuttanut performanssejaan mm. New Yorkin Guggenheimissa, Venetsian biennaalissa ja ties missä. Entinen Rooman balettiakatemian tanssija, josta tuli sittemmin erittäin radikaali taiteilija, vieraillut jopa Helsingissä ARS 95 -näyttelyn aikana teemana taide ja prostituutio. Alberto halusi ottaa kantaa siihen, kuinka paljon taiteilijan ja prostituoidun työ muistuttaa toisiaan, taiteilija myy teoksiaan ja prostituoitu itseään. Niinpä hän ilmestyi eri näyttelyihin prostituoiduksi pukeutuneena. Osa performanssia oli, että "asiakkaat" saattoivat olla häneen yhteydessä 24/7.  En tiedä, kuinka pitkälle performanssi eteni tosi elämässä. No mieletön tyyppi silti, ja pitkään joogannut. 

Huomiseksi ei ole vielä suunnitelmia. Ihanaa, että on vapaapäivä. Kroppa saa vähän levätä. 

Tässä hetkessä

Olen alkanut oikeasti menettää tajun päivistä. Hyvä kun muistan, ollaanko maaliskuussa vai kohta jo huhtikuussa. Minulla ei ole mitään käsitystä, milloin on pääsiäinen. Ulkoinen ja Suomi alkaa menettää merkitystään. Päivittelen vähän blogia ja välillä Facebookia, mutta uutisia en ole juurikaan jaksanut enää lukea. En myöskään kovin aktiivisesti seuraa ystävieni elämää Facebookissa. Ei johdu siitä, ettei kiinnosta. Se ei vain tunnu tällä hetkellä niin akuutin tärkeältä. Kaipa te siellä hyvin voitte, tuijotan minä ruutua tai en. Ainakaan en voi juuri nyt olla kovin paljon läsnä. Ja samalla olen alkanut elää enemmän päivänvalon mukaan. Herään luonnostani kuuden jälkeen kun on valoisaa, nukkumaan ehkä kymmenen aikaan, jos saan nukuttua. Syön silloin kun on ruokaa tarjolla tai akuutisti kova nälkä. Luen muutamaa kirjaa, mutta laiskasti. Seuraavaksi voisin ottaa päiväunet.

Jos tämä lomailu jotain opettaa, niin ainakin täydellistä läsnäoloa hetkessä. Tärkeitä hetkiä ovat joogaharjoituksen lisäksi ruokapöytäkeskustelut, joissa haluan olla täysillä läsnä. Ja uiminen. Fredille, paikan noin seitsemänkymppiselle omistajalle, on päivän kohokohta, kun hän saa viedä meidät uimaan lähirannalle, joka on mieletön paratiisiranta. Toisina päivinä aallot ovat korkeampia kuin toisina. Uimme oikeasti ainakin 0,5-0,7 km yhteensuuntaan  ja takaisintulo on hieman työläämpää aalloista johtuen. Olen alkanut käyttää räpylöitä ja saan treenattua tekniikkaani paremmaksi. Olen selvästi Fredin lempityttöjä, koska uin hyvin. Tänään en olisi jaksanut lähteä uimaan, mutta koska uiminen on Fredille niin tärkeää, en raaskinut jättää menemättä. On silti mahtavaa, että seitsemänkymppinen vetää asanaharjoitusta joka päivä ja vielä ui päälle kilsan tai kaksi joka päivä. Muuten hänellä on kyllä terveydellisiä ongelmia, toinen silmä ilmeisesti ainakin sokeutunut ja muitakin vaivoja jo. Fred on lisäksi ihana, koska hän valvoo aktiivisesti, ettei kukaan ajaudu liian syvälle, jää porukasta ja kommentoi välillä mm. selkäuintitekniikkaani. 

Ostin tänään menolennon Delhiin. Lähden täältä eteenpäin huhtikuun toisella viikolla näillä näkymin. Jos haluan, voin tietysti reissata Sri Lankalla ennen Delhiin ja Nepaliin lähtöä. En tiedä jaksanko. Olemme tekemässä päiväretkeä Galleen, lähikaupunkiin, ja lauantaina katsomaan läheisiä temppeleitä. Olen äärettömän laiska turisti tällä hetkellä. Olin viime lauantaina safarilla, mutta muuten olen nähnyt täällä vain 2 rantaa, supermarketin, ATM:n ja pari kilpikonnaa. Olen täydellisen onnellinen. 

Joogabileet ja heikkoa syömistä

Huonosti nukuttu joogabileiden jäljiltä, vaikka juomana olikin vain vettä ja inkivääriteetä.  Michelle ja Chad, brittipari, joiden kanssa olimme safarilla, olivat täällä viimeistä iltaa, ja päädyimme järjestämään bileet. Chadilla oli iPadissaan DJ-applikaatio, joten meillä oli lähes Goa-henkinen klubi Ashtanga Lankan ravintolan terassilla. Hauskinta oli, että myös paikallinen keittiöhenkilökunta ja noin seitsemänkymppinen Fred olivat täysillä mukana. Ranskalais-italialaisesta taiteilijapariskunnasta puhumattakaan.

Harjoitus etenee, mutta voiman kanssa on tekemistä. Johtuu kai siitä, että syömme aika vähän. Uimisen jälkeen on aamupala vasta yhdeltätoista ja sitten onkin jo lähes päivä puolessa. Illallinen on jo puoli kuuden aikaan. Jotenkin ei tule syötyä lounasta ja ruoka on aika kevyttä. On ihme, jos en kutistu täällä vajaassa kuukaudessa. Pitää ehkä kiinnittää enemmän huomiota syömiseen, jotta jaksaa ylipäänsä harjoitella ja tehdä asioita. Proteiineja voisi olla ennemmänkin. Kananmunia aamupalalla ja kikherneitä tai linssejä lähes joka aterialla kuitenkin.

Joogaopettajani on 43-vuotias jenkki Portlandista. Hyvä opettaja, mukava mies. Jollain tasolla ehkä hieman tyypillinen ashtangaopettajamies. Hyvännäköinen, selvästi sinkku, ja ympärillä pyörii useampia joogaavia naisia, jotka ovat jollain tasolla kiinnostuneita. Ehkä kirjoitan vähän ilkeästi, mutta ehkä helpoin ammatti miehelle, joka haluaa tavata lahjakkaita ja mielenkiintoisia naisia, on ruveta joogaopettajaksi. Muut miehet täällä yhtä uusiseelantilaista tyyppiä lukuunottamatta ovat joko varattuja, vanhoja tai homoja. En lainkaan halua vähätellä hänen osaamistaan opettajana. Olemme käyneet läpi jonkun verran joogasutria ja hän vaikuttaa asiaan perehtyneeltä (olen opiskellut sutria aiemminkin ja vertaan samalla hänen esittämiä tulkintojaan Måns Broon käännökseen, joka suomalaisella joogatutulla on mukana) ja haluaa puhua joogasta laajasti, asana on vain pieni osa joogaa. Mutta joogasalin ulkopuolella olen haistavinani pientä lomaromanssin etsintää, mikä sinänsä on ihan inhimillistä. Mutta ah niin tyypillistä ashtangamaailmaa jollain tavalla.

Ja kas, prosessi alkoi taas

Jostain syystä nämä ulkomaan joogamatkat edelleen nostavat jonkinlaisen sisäisen pyörremyrskyn. Kotona oli paljon tasaisempaa. Tänään aamuharjoitus oli fyysisesti melko kevyt, nukuin hyvin ja olen alkanut kotiutua, mutta henkisesti hyvin raskas. Tällä kertaa ei varsinaisesti istuinkyhmyn alue, vaan yleisemmmin vasen lonkka ja jostain lantion pohjalta nousevat kivut. Samaa tuttua, vanhaa emotionaalista tuskaa, jota on ollut niin monta vuotta. Ja tiedän tasan tarkkaan mihin se liittyy, ja mistä se nousee. Toisaalta tunteiden tulo liittyi ehkä jollain tavalla eiliseen keskusteluun italialaisen Alberton kanssa jooga-asanoiden, fyysisten tuntemusten ja henkisten kipujen välisestä yhteydestä. Esimerkiksi suptakurmasana on pitkälti hyväksymistä. Kun hyväksyt asanan mahdottomuuden, oman kehosi rajoitukset, hyväksyt samalla itsesi, elämäsi ja koko maailman. Kuulostaa juhlavalta, mutta minulle se oikeasti nostaa juuri kyseisiä tunteita esiin. Kyse on loppujen lopuksi vain antautumisesta ja hyväksymisestä. Ja irtipäästämisestä.

Alberto on 49-vuotias taiteilija, joka asuu Pariisissa, ja on joogannut pitkään. Ja on täällä ilmeisesti poikaystävänsä kanssa. Hänen joogaharjoituksensa on muuttunut dramaattisesti viime aikoina, johtuen luultavasti siitä, että hänen sisarensa kuoli hiljattain ja hänen 77-vuotias äitinsä tarvitsee entistä enemmän huolenpitoa. On tavallaan itsestään selvää, että kun elämässä tapahtuu isoja asioita, monet pienet asiat menettävät merkitystään. Mutta koska erityisesti ashtangajooga pyörii niin paljon fyysisen harjoituksen ympärillä, on tervettä puhua siitä, kuinka katoavaista kaikki kuitenkin on. Ja kuinka vähän merkitystä on sillä, saako taaksetaivutuksissa kiinni nilkoista vai ei. Samasta asiasta puhuttiin myös ollessani Intiassa. Tärkeää on ymmärtää harjoituksen merkitys, mutta vielä isompi merkitys on elää itselle tarkoitettua elämää. Ja esimerkiksi pitää huolta läheisistään, kun elämä sitä vaatii.

Aamujooga, aamukookospähkinä, aamu-uinti, aamupala, aamu jatkuu kauan..

Olen saavuttanut jonkun levollisemman pisteen, jossa en heilu menneessä, en tulevassa, en stressaa tulevista jutuista, enkä matkabudjetista. Osaltaan voisi todeta, että johtuu puhtaasti fyysisestä väsymyksestä, toisaalta siitä, että on tilaa ja aikaa vain olla. Eikä oikeastaan mitään pähkäiltävää. Tai ehkä alan viimein laskeutua lomaan.

No levollinen olo sen jälkeen kun olen nukkunut 9-10 tuntia eilisen safarikeikan jälkeen (kävimme eilen Yalan luonnonpuistossa, johon meni koko päivä, herätys klo 03.00), tehnyt normaalin joogaharjoituksen (ykköstä suptakurmaan asti ja sen jälkeen kakkosta bakasanaan saakka) ja uinut paikan omistajan, kalifornialaisen Fredin perässä varmaan kilsan rannan päästä toiseen päähän ja takaisin. Fred on jotain yli kuudenkymmenen ja tekee joka aamu joogaharjoituksen, jonka jälkeen uintiretken läheisellä paratiisirannalla (silent beach) rannan päästä toiseen valtavien aaltojen seassa. No vanhana uintitekniikkakurssin hienosti läpäiseenä uimarina ja tehokkaana ihmisenä vedin tietenkin alkuun vapaauintia kovalla vauhdilla, kunnes hieman uuvuin ja tyydyin uimaan selkäuintia lillutellen loppumatkan. "You need to learn, how to save your energy", said my yoga teacher. "Keep up with Fred, he swims wisely." Ja oli varmaan oikeassa. Kaikkea ei tarvitse tehdä aina niin täysillä, eikä ainakaan hosuen. Ehkä.

Eli opettelen ottamaan rennommin täällä. Elämä on paljolti olemisen harjoittelua. Irtipäästämistä tehokkuudesta ja jonkinlaisesta kilpailuvietistä, jonka olen kuvitellut olevan itselläni ehkä keskitasoa. Todellisuudessa se on ehkä paljon korkeampi. Ainakin keskitason yläpuolella. Tai ei ehkä vain kilpailuvietti vaan ylipäänsä suoritumisen vaatimus. Inhoan sitä, että asiat eivät suju. Inhoan epäonnistumista ja paikallaan pysymistä, kaikenlaista stagnaatiota. Päästän irti, pehmennän, hengitän.  Teen vähän vähemmän, jos siltä tuntuu.

Aamu on viimein vaihtunut päiväksi. Neljältä on joogafilosofiaa. Sitä ennen ei mitään.

Sri Lanka ja ajatuksia Intian jälkeen

Olen nyt Sri Lankalla. Aamujooga, mieletön ranta, kivoja ihmisiä eri puolelta maailmaa. Yritän elää jossain tasapainossa torakan kanssa, joka sitkeästi elelee samassa kylppärissä. Yritin myrkyttää sitä paikallisella kynsilakanpoistoaineella, muttei kuollut.

Pondicherry oli mielenkiintoinen ja olen iloinen, että menin sinne. Olin tosin ehkä enemmän loman tarpeessa kuin tajusinkaan.  Intia on aina huikea, mutta meluisa ja hieman raskas. Toisaalta rakastan sitä, toisaalta uuvun siihen. Ymmärrän hyvin, että lähes puoli vuotta siellä ollut tuttuni on väsynyt meteliin ja likaisuuteen. Meteliin aloin väsyä reilussa viikossa. Niin poispilattuja suomalaiset kai kuitenkin ovat. Pondicherry on kuitenkin huomattavasti miellyttävämpi kuin Delhi, kaikki oli paljon helpompaa. Ja turvallisempi olo liikkua itsekseenkin. Tapasin kivoja ihmisiä, koin hyviä asioita, mutta samalla olin aika paljon itsekseni, mikä nyt on ehkä matkan tarkoituskin. Mutten kuitenkaan oikein pystynyt olemaan paikallani tai rauhassa itsessäni. Hosuin vähän sinne ja tänne, enkä oikein saanut aamuharjoitusta toimimaan ja sekin vähän ärsytti. Nukuin liian pitkään, olin väsynyt, oli kuuma, linnut kakkivat parvekkeen pilalle ja olin puhtaasti laiska. Kai minulta puuttui joku oma tila, jossa olla rauhassa. Ja johon olen tottunut.

Mutta tapahtui paljon kaikenlaista, tapasin ihmisiä, vierailin Aurovillessä,  osallistuin intialaiseen Pujaan sunnuntaina , joka oli hieno kokemus. Tajusin myös itsestäni joitain asioita, mikä on aina hyvä. Ehkä vasta lentokoneessa matkalla tänne. Pondissa olin liian täynnä kaikkea tajutakseni mitään. Nyt jotenkin paljon levollisempi olo. Ei ole kiire mihinkään, ei tarvitse vähään aikaan vaihtaa paikkaa. Voin  löntystellä joogashalalle aamulla ja keskittyä harjoitukseen. Ja sen jälkeen uimiseen ja aamupalaan. Kaipa se on nyt sitä, mitä tarvitsen.

Real India

Kirjoitettu 6.3.
Kaikkien hassujen sattumusten kautta päädyin matkustamaan usean maan kautta Intiaan, Pondycherryyn. Matka alkaa siis virallisesti vasta täältä. No jos on aikaa, voi lentää Bangkokiin syödäkseen hyvän synttäri-illallisen ystävän kanssa, voi matkustaa Sri Lankan kautta uidakseen valtameressä ja päätyä Pondycherryyn Intiaan hengailemaan ja tapaamaan tuttua. Kun ei ole mikään kiire mihinkään, voi aloittaa näinkin epämääräisellä matkasuunnitelmalla.

Pondycherry on ranskalaisvaikutteinen rannikkokaupunki Tamil Nadussa eli Intian itäisessä osavaltiossa. Tämä on periaatteessa takapajuisempaa kuin Kerala, ja turisteja näyttäisi olevan vähemmän. Toisaalta täällä on 50 000 asukkaan Auroville, joka vetää matkailijoita eri puolilta maailmaa. Eli hengellinen ja ekologinen yhteisökokeilu, josta on ilmeisesti paisumassa jo jotain ihan muuta. Kiinnostavaa, ja haluan ehdottomasti tutustua siihen. Itse Pondycherry on nähty muutamassa päivässä. Perusintiatyyliin on Gandhin patsas, pari hienoa kirkkoa ja joku temppeli. Ja lukemattomia katuja pikku liikkeineen, verstaineen, mopoineen, tööttävine autoineen, riksoineen. Kun sataa, kadut muuttuvat liejuisiksi, vaikka periaatteessa onkin hiekkaa ja kiveä. Tänään on satanut koko päivän.

Verrattuna Delhiin ja muihin suurkaupunkeihin, täällä on paljon leppoisampaa. Meteliä tietysti, mutta  jotenkin turvallisempi olo. Ja toki minua vaaleana tyttönä vähän tuijotetaan, mutta toistaiseksi kaikki on toiminut hyvin ja ihmiset ovat hurjan ystävällisiä. Pukeutumisen suhteen on kuitenkin tarkempaa kuin esim. Goalla. Toisaalta Rajasthaniin verrattuna oloni on jopa rennompi. Ja samalla minusta on tullut mukavuudenhaluisempi ja turvallisuushakuisempi kuin nuorempana. Enää ei ole pakko matkustaa bussilla, vaan voi hyvällä mielellä ottaa taksin. On myös ihanaa, että on hotelli, jossa toimii wifi. Ainakin välillä.

Vielä liian levoton asettumaan

Lensin tänne Colombon lähelle Negomboon eilen illalla. Vielä en ole tolkuttoman kyllästynyt olemaan lentokentillä. Yleensä siihen tulee äkkiä kyllästys. En osaa vielä oikein rauhoittua. Menin rannalle ja mieli hyppelehtii vähän, missä sattui. En uskaltanut olla kovin pitkään, etten kärtsää. Mutta silti huomaan, että vielä on vaikea pysyä aloillaan. Pitäisi koko ajan puuhata jotain. Toisaalta olen edelleen matkalla. En ole jäämässä tännekään, vaan jatkan vielä matkaa. Sekin tuo oman levottomuutensa. Koko ajan puran vähän rinkkaa ja pakkaan taas. Ja nytkin odottelen taksia viemään minut kohti seuraavaa määränpäätä. Onneksi on aikaa. Ensimmäiset päivät lomalla tuntuvat aina pidemmiltä. 

En ole tajunnut, ettei tarvitse mennä töihin piiiiiitkään aikaan. En ole varmaan tajunnut oikein mitään. Ajattelen jopa välillä jotain työasioita. Pinnallisesti kyllä, mutta ajattelen silti. Ehkä se kohta loppuu.  

Terveisiä Bangkokista

Ensimmäinen kunnon lomapäivä, perjantai meni vielä Suomessa pakkauksia ja lähtöä puuhatessa. Nyt nautiskelen lounasta manikyyrin jälkeen. Ihanan tuoretta thai-basilikaa ja muita yrttejä annoksessa. Eilen oli myös hyvä illallinen Ban Chiang nimisessä ravintolassa suht lähellä Saphan Taksim metroasemaa.

Nukuin pitkään. En joogannut. Tunnen pientä syyllisyyttä, kun en ole menossa tiimipalaveriin vaan Sri Lankalle. Onneksi vain pientä. Olen niin puhtaasti lomalla.