TJ 0

TYÖT OHI, VAPAUS ALKOI.. <3

Aamukampa loppuu huomenna

Huomenna on viimeinen työpäivä, ja lauantaina on lähtö. Onneksi vasta illemmalla. Ihanaa, että työ loppuu. Mutta pieni stressi on edelleen ollut kaikesta säätämisestä. On puhelinliittymän siirtoa, passin hakemista, retkiaittaa, forexia, clas ohlssonia, apteekkia, kenkäkauppaa, josta etsin edelleenkin hyvännäköisiä kevelysandaaleja, Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, ja päällisin puolin olen saanut jo lähes kaiken hyvin hoidettua. Kotona pitäisi edelleen siivota, ja tyhjentää kaappitilaa vuokralaiselle, ja tyhjentää vessan kaapit ja pestä hyllyt. Ja miettiä, onko minulla jotain salaisia ja arvokkaita esineitä, jotka haluan siivota pois.

Perjantaina kärrään vanhemmilleni jotain kamoja, ja itselleni jonkun survival packin, kun saavun takaisin Suomeen. Esim. jotain vaatetta, matkakortin ja muuta sellaista, mitä tarvitsen ennen kuin pääsen takaisin omaan kotiin. Samalla juhlin synttäreitä tosi villisti eläkeläisten kanssa. No, juhlittua tuli jo lauantaina ja sunnuntai-illaksi on sovittu jo synttärihulinaa Bangkokissa. Ihana, työkseen lentävä ystäväni on siellä samaan aikaan, joten pääsemme laittamaan mekot päälle ja ihailemaan Bangkokin siluettia jostain rooftop-baarista.  No flipflops, only nice shoes. ;)

Sitten matka jatkuukin Sri Lankan pysähdyksen kautta Intiaan. On hassua matkustaa Bangkokiin mennäkseen Intiaan, mutta joskus näinkin. Halusin pitää paluulennon Bangkokissa, koska en halua Filippiinien kurssin jälkeen palata enää Intiaan. Enkä edelleenkään pidä suuremmin Delhistä. Mitä vähemmän aikaa Delhissä, sen parempi. Ja meno-paluu lennot Bangkokiin olivat aika halvat. Ja Bangkokissa on helppoa ja mukavaa, jos siellä nyt tulee vietettyä aikaa. Mennessä olen vain yhden yön ja yhden päivän. Mutta kivaa sekin.

Yötunnelmia

Oli bileet, oli kevyt hulvaton olo ja samalla jo niin irti. Oli ihanaa nähdä niin paljon tärkeitä ihmisiä samana iltana ilman, että aika olisi mennyt pelkkään emännöintiin. Bileissä määrää tärkeämpi asia on laatu. LOVE U ALL!

Mitäköhän tästä mun kirjoittamisesta nyt tulee, kun teen tätä vielä avoimemmin ja vähemmän päiväkirjatyyppisesti kuin tähän saakka? No sen näkee sitten. Suuremman avoimuuden harjoittelu ei edelleenkään ole huono asia. ;) Toisaalta olisi hassua ja älytöntä kirjoittaa matkakuulumisia vain vieraille ihmisille. Ja niille rakkaat, ihanat ystäväni, jotka ette ole lukeneet aiempaa, vanhaa blogia. Eli käytännössä suurin osa. Edelleen se löytyy, kun osaa etsiä. Mutta se on niin vanha juttu, ja niin rajun henkilökohtainen, etten osannut sitä koskaan oikein jakaa. Ja aiheeltaan niin siihen hetkeen sidottu.

Mutta nyt siis  4 päivää töitä ennen vapautta. Välillä tuntuu, että teen yhdestä lomasta ihan hirveän ison numeron. Loma siinä, missä muutkin, vain vähän pidempi sellainen. Mutta ehkä se isoin juttu on vapaus tehdä, mitä lystää. Ja niin, ettei tarvitse miettiä eikä miellyttää ketään eikä mitään, eikä ainakaan murehtia duunikuvioita.

No words, only joy!



No words, only joy! It's Friday!



Matkaostoksia

Aurinko paistoi, karkasin töistä, menin shoppaamaan. Kassiin päätyi kaikkea niinkin viehättävää kuin maitohappobakteereja, laastareita, compeedeja, aurinkorasvaa (50 ja 30 suojakertoimilla), adapteri, pantysonia, otsalamppu, nesteporetabletteja, alushousuja, buranaa, nestesaippua, Y3 pyykinpesuainetta, yhdet kivat sandaalit, joilla voi kävellä ja alennuksessa ollut matkatyyny. Vähän helpotti suunnittelijasielun elämää, kun kaikkea hyödyllistä tuli hankittua. Ostin silti kauniit, enkä vain käytännölliset kengät. Ja asteen kalliimmat. Mutta ne olivat kivemman väriset ja inhosin niitä superkäytännöllisiä. Tuli mieleen lähinnä terveysjalkineet.

Lisäksi kävin Forexissa varaamassa vähän rupioita ja dollareita. Yrittivät kovasti myydä kaikkea ja vähän pyöristellä summia ylöspäin. Selvästi myydyn valuutan määrästäkin voi saada bonuksia. Yritin kysellä, mistä kaikesta menee komissiota, koska niin kovasti kauppasivat. Seinästäkin kun saa rahaa nostettua kohdemaissa. Tosin sen jälkeen, kun luottokorttini nielaistiin Balilla yllättävän sähkökatkon takia, olen ollut hivenen vähemmän huoleton rahan kanssa. Käteiselläkin on arvonsa.

Tänään oli myös Rosen-terapia, joskin viimeinen sitä lajia nyt pitkäksi aikaa. Voisin silti lähettää ihanalle terapeutilleni postikortin matkalta. Tilanne oli hurjasti muuttunut elokuusta, jolloin kävin siellä ensimmäisen kerran. Vähän jotain pientä jumitusta ja takaumia vanhasta, mutta tuntui jotenkin enemmän kohteliaisuuskäynniltä. Hyvä niin. Hengitykseni on rauhoittunut, ja hänen mukaansa kehon kieli yleisestikin. Olen paljon paremmin maadoittunut ja läsnä. Toisaalta olin elokuussa niin vihainen ja ties missä tunnetiloissa, ettei se nyt sinänsä mikään ihme ole.

Enää 5 päivää töitä. Sitten yksi lomapäivä ja lähtö lauantaina illalla. Jo alkaa olla aikakin.

Harmoniaa

Aurinko paistaa, hyvä päivä.

Asana-asiaa

Kirjoitan postauksen pelkästään joogasta, koska paljon muuta arjessa ei nyt tapahdukaan. Olen ruvennut katkaisemaan harjoitusta supta kurmasanan jälkeen ja siirtynyt sen jälkeen tekemään kakkosta, minkä seurauksena kuvittelin harjoituksen lyhenevän. No hah, totuushan on se, että vietin taas kaksi tuntia shalalla sisältäen kyllä loppurentoutuksen. Jouduin toki odottamaan hetken aikaa avustuksia supta vajrasanassa ja  taaksetaivutuksissa, mutta silti. Kun ei ole enää kiire ja stressi siitä, ehdinkö tekemään koko harjoituksen ja jaksanko ylipäänsä tehdä kaiken, olen pystynyt olemaan rauhassa asanoissa, hengittämään pidempään, mikä on tietenkin tarkoituskin. Ja kas kummaa, harjoitus kestää edelleen sen kaksi tuntia. Ihanaa on tietysti se, ettei tarvitse hosua, ja koen jaksavani tehdä hyvin myös kakkosen asanat. Nyhrään silti ykkösessä lähemmäs tunnin, mikä on itseasiassa outoa. Ehkä olen ennen vain hengittänyt niin kovin nopeasti.

Toinen havainto on, että kun vanhat ongelmakohdat toimivat, aina löytyy uusia. Kun teen vähemmän eteentaivutuksia, istuinkyhmy on ollut aika hiljaa ja rauhassa. Sen sijaan olen löytänyt jännittäviä jumituksia olkavarsista, mitkä tuntuvat tietysti mm. kapotasanassa. Tänään olin kyllä käynyt aamulla piikitettävänä kaiken maailman tehosterokotteita, joten käsi oli muutenkin hieman arka. Huomenna varmasti parempi.

Olin myös jotenkin väsynyt, vaikken edes tee mitään rasittavaa. Nukun, syön, puuhailen töissä ja chattailen. Taaksetaivutuksista tulen kyllä ylös notkeudella kikkailemalla, mutta silti vähän heikko päivä.  Odotan niin, että pääsen valoon täältä.

Mietelauseviikko jatkuu...

Valoa, keveyttä, huolettomuutta, luottamusta.

Tunnelmia tänään

Olen sanaton. Puhukoot jonkun muun sanat.

Maanantai-inspiraatiota

Ihana joogaystäväni lähetti minulle inspiraatiokuvan!

8 työaamua jäljellä, minähän todellakin lasken

Olen onnistunut menemään aamulla ihan väärällä bussilla töihin. Kunhan nyt kiersin Pasilan kautta, sen sijaan, että olisin mennyt suoraan keskustaan. Lisäksi vastasin sähköpostiin, joka oli lähetetty joulukuussa 2011. Onneksi meni vain kolleegalle. Piti vastata hänelle, mutta eri asiaan. Lisäksi kuljen ympäriinsä ja hymyilen typerästi, mutta mitään järkevää en jaksaisi tehdä. Paitsi osoitteenmuutoksen, ja Hesarin jakelun keskeytyksen, ja pitäisi selvittää, miten Manilasta pääsee Boracaylle. Ja sain myös lähetettyä matkavakuutuskortista skannatun kuvan Intian viisumia varten. Unohtui perjantaina. Mitäköhän rahaa pitäisi vaihtaa mukaan? Sri Lankan valuuttaa ei ehkä vaihdeta Suomessa. Jotain Intian rupioita mulla on kotonakin viime reissusta. Ajatukset ovat siis jo ihan muualla.

Sain hyviä matkavinkkejä paljon reissanneilta joogakavereilta viikonloppuna. Teen listaa vielä puuttuvista tavaroista. Siis lähinnä lääkkeet, taskulamppu yms. Kaikkea pientä ja muistettavaa. En tiedä, olisiko fiksumpaa lähteä vähän nopeammin, menisi vaan ja ostaisi paikan päältä kaiken unohtuneen. Jonkun vanhan intiaanipäällikön mukaan lentokone oli epäluotettava matkustusväline, koska sielu ei ehdi mukaan. Pitäisi matkata hitaasti, niin mieli tulee mukana. Mun sieluni on varmaan jo jossain puolessa välissä menossa. Ehkä jossain Turkmenistanissa. Hyvin ehtii siirtyä etelämpään parin seuraavan viikon aikana.

Asanaharjoituksen vaikutuksesta ja pään tyhjennyksestä

Olen aina ollut tosi hyvä olemaan päässäni, olen luonnostani nopea ja aivoni toimivat vikkelästi. Olen hyvä pähkäilemään kaikkea ja  rakentamaan vaihtoehtoisia skenaarioita. Pitäisikö tehdä A vai B, vai A vai kenties C, vai kuitenkin B. Vai pitäisikö tehdä jotain ihan muuta? Ehkä kuitenkin A olisi hyvä. Useimmiten olen jossain ihan muualla kuin läsnä nykyhetkessä. Olen myös hyvin aktiivinen mobiilikäyttäjä, multitaskaan kaikissa palavereissa, keskityn miljoonaan asiaan yhtä aikaa, en kunnolla mihinkään. Olen tottunut siihen.

Joogassa on minulle paljonkin merkitystä siinä, että pääsen pois päästäni. Nimenomaan asanaharkoituksella, miksei pranayamallakin, jos tekisin sitä säännöllisemmin. Kun tekee työtä päällään, ja ylipäänsä viihtyy hyvin päässään, on pakko maadoittua enemmän kehoonsa. Oppia kuuntelemaan kehoaan, ja ylipäänsä opetella olemaan enemmän hiljaa itsensä kanssa. Oppia hillitsemään  ajatusten loputonta virtaa, erityisesti kehää kiertäviä, turhia pähkäilyjä.

Kun aloitin joogaan, minulle viiden minuutin loppurentoutus oli haastava. En pystynyt makaamaan viittä minuuttia rauhassa paikallani ilman, että ajatukset harhailivat tai kyllästyin. Rentoutuminen oli mielestäni pakollinen paha. En tajunnut, miksi Savasana oli muka kaikkein tärkein asana, se juttu, johon koko harjoituksella pyrittiin. Meditaatiokurssilla jouduin opettelemaan pään tyhjentämistä oikein tosissani  ja voin kertoa, että se oli HYVIN vaikeaa. Jälkeenpäin ajateltuna on ihme, ettei koskaan ollut mahahaavaa, tai korvista iskenyt konkreettisesti savua. Rosen-terapeuttini epäili, ettei kehoni ole täysin rento edes nukkuessani vaan mahdollisesti koko ajan vähän menossa jonnekin tai varautunut johonkin yllättävään tilanteeseen. Välillä ajatukset laukkasivat niin kovaa, että joogakin oli ihan mahdotonta, juoksu sen sijaan auttoi.

Ymmärrän siis hyvin, miksi jooga aloitetaan länsimaissa tekemällä nimenomaan fyysistä harjoitusta. Minä en olisi pysynyt paikallani niin kauaa, että olisin pystynyt tekemään hengitysharjoituksia tai meditaatiota. Vasta tietyn rauhallisuustason saavuttamisen jälkeen kykenee ehkä tekemään muita harjoituksia. Tai herää ehkä niiden tarpeellisuuteen. Nyt pystyn jo olemaan helposti hiljaa itseni kanssa, mutta rakastan myös fyysistä tekemistä, ylipäänsä kaikkea sitä, mikä vie minut pois päästäni ja enemmän kehooni. Lisäksi olen opetellut kuuntelemaan, miten kroppani reagoi eri asioihin.  Useimmiten se on hyvin oikeassa, jos sitä osaa tulkita.

10 aamua jäljellä

Hieman on sellaista tehotonta valumista ja hiipumista tämä työskentely. Puoli vuotta on turhan pitkä aika odotella lähtemistä. Sekä firman, että työntekijän kannalta. Vaikka silloin esimieheni ajatteli, että se olisi ihan hyvä aika. Motivaatio oli jo muutenkin aika alhaalla, ja tämä odottelu ei sitä paranna yhtään. Ulkona on jatkuva loskakeli, raahustan kumisaappaissa töihin, joogaan, kotiin, töihin, joogaan, kotiin.. Siinä se aika meneekin.

Sain sentään Intian viisumihakemuksen täytettyä ja huomenna voin lähteä jonottelemaan Herttoniemeen. Erittäin epäluova olo kirjoittamisenkin suhteen. Chattailen töissä sinne ja tänne. Nepalissa oleva ystäväni kärsii pienestä paluuahdistuksesta, toinen hyvä ystäväni vain hehkuu, koska on salamarakastunut vanhaan tuttuunsa. Hyvin molemminpuolista, mikä on tietysti hieno asia. Luojan kiitos, että lähden kohta. Muuten kuolisin pystyyn tänne power pointien ja jonnin joutavien markkinointitekojen keskelle.

Toisaalta kun keskityn miettimään, kuinka tylsää mulla on, niin kaikki onkin hirveän tylsää. Pitäisi vaan hutkia menemään.

Maaliskuulle on alkanut tulla palaverikutsuja. Hylkään ne kaikki. :)

Maanantaiallergia

Yksi läheisimmistä ystävistäni "muutti" tänään Nepaliin. Ainakin asettui sinne nyt pidemmäksi aikaa, ja taakse jäi varastollinen tavaraa, muttei muuta. Ei asuntoa, ei työpaikkaa, ei mitään, mikä sitoisi. Onneksi matkailuhullut ystävät tulevat perässä, maailma on niin pieni kylä nykyisin. Jos sen niin haluaa nähdä. En osaa olla nyt haikea, koska pian jo kyläilen siellä. Ratkaisu on toki herättänyt valtavasti ihailua, mutta myös ihmettelyä. Rohkeuteen ei olla totuttu, kuolettavaan rutiiniin kyllä. Ja siitä marisemiseen.

Tekisi mieli aloittaa hirvittävä, epäkiinnostava valitus siitä, kuinka minua ei huvita mennä huomenna töihin. En kuitenkaan lähde siihen, koska kohta se loppuu. Valittaminen ei vähennä aamuja eikä tee huomisesta yhtään inspiroivampaa. Maanantaiallergia kestää enää 3 maanantaita, kyllä ne nyt pitäisi kestää.

Tikittävä pommi ja muuta hassua

Näin eilen vanhoja työkaverita ja oli mukava ilta. Törmäsin myös miespuoliseen ystävääni, joka on start-up yrittäjä ja entinen työkaverini useamman vuoden takaa. Hän on n. 40v. hauska, särmikäs ja kunnollinen perheenisä. Olemme tunteneet siitä asti, kun minä olin pieni gradutyttö tekemässä toimeksiantoa, eli suhde on vähän isovelimäinen. Hän mm. antaa minulle aina ohjeita rakkauselämääni, En nyt tiedä, onko niistä ollut valtavasti hyötyä, mutta hauskaa se on ollut.  Eilen puhuimme paljon ikäeroista ja henkisestä kypsyydestä.

Toinen meitä isosti yhdistävä tekijä on työ, eli tavallaan minua kiinnostaisi hänen firmansa jutut, mutta ajoitus ei vaan ole vielä natsannut. Ja jotain palkkaakin olisi tietysti mukava saada, mikä ei nyt yrittäjyydessä ole aina itsestään selvää. Eilen päädyimme puhumaan iästäni ja sain synkän tuomion; 33-vuotiaana naisena olen tikittävä aikapommi. Lopputulos oli, että minun pitäisi nyt äkkiä tehdä se lapsi jonkun isomman firman laskuun, ja sitten voisin tulla heille töihin. Teimme jopa alustavan sopimuksen aiheesta, ja löimme miehekkäästi kättä päälle.

En ehkä haluaisi kuulla vastaavaa analyysiä keneltäkään vähemmän tutulta, mutta eilinen keskustelu oli niin hupaisa, ettei siitä voinut suuttua. Ja kieltämättä olisi aika karua mennä töihin kaverin hädin tuskin jotenkin pystyssä pysyvään firmaan ja maksattaa sitten omat äitiyslomakulunsa siellä. Ongelma sinänsä ei ole minulle lainkaan ajankohtainen, mutta ymmärrän hyvin hänen kantansa. Toisaalta vähän masentavaa ajattelua, koska ajattelin vaihtaa syksyllä työpaikkaa. No isoissa firmoissa asioihin suhtaudutaan maltillisemmin, en vaan haluaisi enää isoon firmaan.

Jooga on sujunut jo paremmin, pientä hengityksen takkuilua edelleen havaittavissa, mutta toipuminen vie oman aikansa. Töissä lasken päiviä, hyvä jos en tunteja.

Yksityisen ja julkisen raja-aitoja hakemassa

Minua on pyydetty kirjoittamaan matkaltani blogia, jotta työkaverini, ystäväni ja muut tutut voisivat seurata, missä menen. Ja mitä minulle kuuluu. Ongelma on kuitenkin se, etten halua, enkä voi kirjoittaa blogia, jonka voisin jakaa kaikille. Kirjoittajana uskon jonkin tasoiseen raakaan rehellisyyteen, vaikka tiettyjä asioita toki sensuroinkin tai kevennän. Ainakin itsestä kirjoittaessa pitää olla rehellinen, muuten koko idea jää aika torsoksi. Muiden ihmisten kohdalla yritän olla tarkempi, mitä heistä kirjoitan.

Hieman ehkä harmittaa, että olen valinnut niin yksityisen linjan. Toisaalta minua ei huvita kirjoittaa pelkkää matkapäiväkirjaa, jossa kuvaan paikkoja ja tapahtumia. Kyse on paitsi matkasta, myös prosessista. Ehkä konkreettisin ongelma on suhteeni työhön, enkä voi avoimesti tilittää motivaatio-ongelmiani. Pakko ajatella paitsi nykyistä, myös hieman tulevia työnantajia, vaikka kuulostaakin laskelmoivalta ja tylsältä. Suomi on niin pieni maa ja ala, jolla työskentelen aika suppea. Suhteilla on hyvin iso merkitys, ja kaikki osaavat kyllä käyttää googlea.

On myös läheisiä ihmisiä, jotka lukevat blogiani ja iso joukko niitä, jotka eivät tiedä sen olemassaolosta. Eksälleni en mistään hinnasta jakaisi tekstejäni, koska en halua satuttaa häntä kommenteillani. Vaikka kuinka haluaisin olla paljas ja puhtaasti oma itseni suurimmassa osassa ihmissuhteitani, voi blogin intimiys on kuitenkin vähän liikaa. Huolimatta suoruudesta, olen silti pajon vähemmän mielen pimennoissa ja omissa möröissä kuin neljä vuotta aiemmin. Ehkä varjelen turhaankin ajatuksiani.

Blogissa antoisinta oman kirjoitusprosessin lisäksi ovat uudet ihmiset, jotka kommentoivat ja lukevat. Useimmiten blogi löytää ainakin pienen joukon samanhenkistä yleisöä. Ihmisiä, jotka jakavat samaan aikaan jotain samoja tai ainakin samansuuntaisia mietteitä. Kun kirjoitin aiempaa blogia, monet terapiassa käyneet tai juuri aloittaneet ihmiset kommentoivat. Tutustuin myös blogini kautta uuteen ihmiseen, josta tuli sittemmin läheinen ystäväni. Se oli huikeaa.

11 kysymyksen haaste

Ja eikun härkää sarvista. Kirjuri haastoi minut vastaamaan 11 kysymykseen, keksimään itse 11 kysymystä lisää ja haastamaan muita blogeja. Osallistun haasteeseen ainakin vastaamalla itse kysymyksiin. Olen tämän blogini kanssa sen verran tuore, että minulla on blogikavereita vielä aika vähän. Hiukan vaikeaa haalia 11 uutta blogia mukaan. Mutta katsotaan, mitä teen jatkon kanssa. Kirjurin kysymykset ovat kuitenkin sen verran hyviä, että niihin haluan ehdottomasti vastata. 

1. Mitkä ovat kolme parasta hyvettäsi?
Mietin tätä tänään töissä ja listasta alkoi tulla jotenkin masentavan suomalainen ja luterilainen. Kaikki me oleme niin kunnollisia ja tunnollisia. Suomalaisuudessa ei sinänsä ole mitään masentavaa vaan siinä, etten osaa ajatella omilla aivoillani ja keksiä muita kuin kliseisiä hyveitä.
1. Rehellisyys: On typerää valehdella itselleen, ja väärin valehdella muille. Näkyy tietynlaisena suoruutena, josta on hyötyä ja haittaa. Työelämässä ei aina pidetä ihmisestä, joka uskaltaa olla mieltä asioista ja myös nostaa ongelmakohtia esiin.
2. Uskollisuus: koskee sekä ystäviä, läheisiä, että kumppania. Uskollisuus on minulle paljon myös lojaaliutta jakaa yhdessä vaikeitakin asioita, eikä sännätä heti karkuun, jos on hieman hankalaa.
3. Muiden huomiointi: Pyrin ottamaan muut ihmiset huomioon, kohtelemaan kaikkia perusystävällisesti ja auttaamaan jos voin, mutta myös pitämään omat rajani ja oman tilani. 

2. Mitkä ovat kolme ruminta pahettasi?
1. Laiskuus: Koskee kyllä lähinnä tämän hetkistä työtilannettani. Normaalisti olen varsin ahkera ja aikaansaapa. Nyt vain lusmuilen motivaatio-ongelmissa ja hävettää.
2. Tuhlailu: En arvosta prameita tai kalliita esineitä ja asioita sinänsä, mutta minusta on kivaa puuhata kaikenlaista; matkustaa, syödä ulkona, pukeutua kivasti, tuhlailla välillä aika spontaanisti. Seuraukset harmittavat lähinnä omaa lompakkoa, ei niinkään muita ihmisiä.
3.Äkkipikaisuus: Tämä on oikea ja todellinen pahe. Suutun nopeasti, lepyn myös. Mutta siinä välissä ehdin töräyttää välillä aika ilkeästikin asioita. Kun tämän yhdistää hyveisiin rehellisyyteen ja muiden huomiointiin, niin lopputulemana on useimmiten kohteelleen järkytys. Töräytykset ovat melko paikkaansapitäviä ja siksi satuttavia, ja tulevat lähes puskasta, koska tavallisesti olen diplomaattinen. 

3. Ketä esivanhemmistasi (eli edesmenneistä isovanhemmista, heidän vanhemmistaan ym.) muistutat tietääksesi eniten? Kerro hänestä.
Mummia, äidinäitiä. Meissä on luonteessa ja kiinnostuksen kohteissa paljonkin samaa; sosiaalisuus, innostus kulttuuriin, musiikkiin, kirjoihin, ja tietty seikkailunhalu.  Mummi toimi sota-aikana lottana ja kuljetti mm. sotalapsia laivalla Ruotsiin. Eläkeläisenä ja leskenä hän matkusti mm. Kiinassa ja ympäri Eurooppaa. Mummikin rakasti uimista kuten minäkin ja oli hieman itsepäinen ja huoleton. Lisäksi meillä on aivan samanlaiset hampaat. Vaikka omani on oiottu lapsena, purentani alkaa taas hiljalleen valua takaisin vanhaan - ja hymyni alkaa näyttää entistä enemmän mummilta. 

4. Oletetaanpa, että sielunvaellus on fakta. Millainen, missä ja milloin arvelet olleesi edellisessä elämässäsi luonteenpiirteittesi, kiinnostuksen kohteittesi ja pelkojesi perusteella?
Suurkaupungissa, esim. New York tai Pariisi (koen oloni aina kotoisaksi ja varsin turvalliseksi suurkaupungeissa). Pelkoni ovat mielestäni aika loogisesti peräisin tästä elämästä ja erityisesti lapsuudesta, joten tuohon on aika vaikea keksiä. Ehkä jotain rankkoja parisuhdemenetyksiä. 

5. Mikä on suhteesi siihen maailmankatsomukseen tai vanhempiesi arvoihin, joihin sinut kasvatettiin uskomaan?
Tällä hetkellä yritän ottaa rusinat pullasta. Ahkeruus, opiskelu ja työnteko ovat hyveitä, mutta niissä pitäisi säilyttää kohtuullisuus. Sukuni on täynnä akateemisia työnarkomaaneja. Lisäksi riskin ottoa on vältetty ja yritetty elää, kuten kuuluu. Pikkuhiljaa uskallan olla rohkeammin jotain muuta. 

6. Jos saisit ihan uuden ja vielä nimettömän lapsen nyt vastuullesi, minkä nimen antaisit hänelle, olettaen ettet voisi konsultoida ketään muuta nimivalinnassa? Nimi pitää antaa sekä tytölle ja pojalle :-)
Tyttö olisi Aava, poikaa en tiedä. Viljami, Tobias tai Anders. ehkä tulisi joku visio.  

7. Millaisin eväin yrittäisit ennaltaehkäistä tätä lasta syrjäytymästä, alkoholisoitumasta ja ajautumasta tuhoisiin ihmissuhteisiin?
Kannustamalla, rohkaisemalla, opettemalla itsekunnioitusta ja terveen maalaisjärjen käyttöä. Ja yrittäisin opettaa puhumaan tunteista ja tunnistamaan niitä. Esimerkiksi tytön, jolla on terve itsetunto, ei tarvitse hakea huomioita hinnalla millä hyvänsä. Kun oppisi käsittelemään vaikeita tunteita, ei olisi pakko hakea pakoa pullosta. 

8. Mistä asiasta suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa olet eniten huolissasi ja mitä toivoisit asialle tehtävän?
Polarisoitumisesta. Luin jutun, jossa kerrottiin huonosti toimeentulevien miesten kuolevan keskimäärin yli 10 vuotta aiemmin kuin ns. hyvin toimeentulevat miehet. Huikeiden tuloerojen kasvu pelottaa, mutta toisaalta kyse on muustakin kuin rahasta. Poliittisesti vaikea kysymys, koska verojen tiukentaminen ei ratkaise kaikkea.
Eniten ehkä ottaa päähän ihannoitu kännikulttuuri, jonka varjolla voi tehdä lähes mitä vain. Siitä haluaisin meidän vapautuvan. 

9. Jos lääkärisi sanoisi että kuolet pian ellet rupea päivittäin harrastamaan yhtä vapaavalintaista urheilulajia, mikä olisi valitsemasi jokapäiväinen urheilulaji? Miksi pidät siitä?`
Harrastan jo ashtangaa monta kertaa viikossa. Toki se on muutakin kuin jumppaa, mutta kokonaisuus viehättää.

10. Nimeä kolme tärkeintä asiaa, joissa puolison ja sinun pitäisi / pitää sopia yhteen, jotta liitto olisi onnellinen.
No hip hei. "Helppo" tämäkin. Ainakin vuorovaikutus vähän kuin hölkätessä, pitää pystyä puhumaan. Tunteiden osoittaminen ja vastaanottaminen balansissa; tästä olen kirjoittanut aika paljonkin. Ja yleiset odotukset elämään ja arkeen. Jos halutaan ihan eri asioita ja arvostetaan päinvastaisia juttuja, niin on aika hankalaa. 

11. Jos hirmuinen tyranni ottaisi vallan ja julistaisi että jokaisen on yhtäkkiä leijonille syöttämisen uhalla ihan pakko vaihtaa uskontoa, ja uskonnottomien liittyä johonkin uskontokuntaan, minkä uskonnollisen ryhmittymän valitsisit ja miksi?
Buddhalaisuuden tyyneys viehättää minua. Ehkä se tukisi viimeisinä hetkinä.

Joogi tokenee flunssasta

Jos influenssa-aallosta selvittiin tällä, niin mainiota. Huonosti olen kuitenkin jaksanut kirjoittaa, kun päässä on ollut niin paljon räkää. Anteeksi vähän brutaali ilmaus, mutta jonkintasoisesta putsauksesta on kyllä ollut kyse. Viikonloppuna makasin sohvalla viltin alla ja uuvuin jopa kirjan lukemisesta tai iPadin selailusta, välillä piti ottaa päikkärit toipuakseen rasituksesta. Eilen tein jo kevyen joogaharjoituksen ja tuntui hyvältä. Tosin kaikissa pää alaspäin asanoissa menin niin tukkoon, että oli hieman vaivalloista hengittää lainkaan. Tänään pidin vielä suosiolla toipumispäivän ja kävin vain syömässä ystävien kanssa. Mukavaa, helppoa, leppoisaa.

Tunnustin tänään projekti/asiakkuusesimiehelleni, etten ole välttämättä tulossa takaisin. Etten ole onnellinen nykyisessä elämässäni ja jotain uutta on keksittävä. Toimarille en ajatellut tunnustaa samaa, mutta tuntui niin valheelliselta jatkaa teatteria, että "sitten kun syksyllä olet takaisin". Tiedän, että minua toivotaan kovasti takaisin, mutta minusta ei ehkä ole siihen. Ainakaan pidemmäksi aikaa. Pomoni otti asian hyvin ja sanoi, että tärkeintähän on tehdä asioita, jotka ovat mielekkäitä ja jotka tekevät onnelliseksi. Ja että vuorotteluvapaata voi pidentää, jos tuntuu siltä. Ei kannata palata, ennen kuin on varma. Oli helpottavaa, varoittaa häntä siitä, etten ehkä ole tulossa. Ja oli ihanaa, että hän suhtautui niin positiivisesti. Pidennyskin voi olla mahdollinen, joskin olisi ihan järkevää tehdä jotain, mistä saa palkkaa. No se on syksyn murhe.

Aamukammassa on enää 16 aamua. Työaamua. Muuten sellainen nelisen viikkoa lähtöön. Käy SIIS vähiin, ja aika menee nopeasti. Toinen jalka ovesta ulkona, pää jossain ihan muualla. En tosin edelleenkään tajua, mitä sellainen vapaus on, muttei voi tuntua pahalta. ;)