Asanaharjoituksen vaikutuksesta ja pään tyhjennyksestä

Olen aina ollut tosi hyvä olemaan päässäni, olen luonnostani nopea ja aivoni toimivat vikkelästi. Olen hyvä pähkäilemään kaikkea ja  rakentamaan vaihtoehtoisia skenaarioita. Pitäisikö tehdä A vai B, vai A vai kenties C, vai kuitenkin B. Vai pitäisikö tehdä jotain ihan muuta? Ehkä kuitenkin A olisi hyvä. Useimmiten olen jossain ihan muualla kuin läsnä nykyhetkessä. Olen myös hyvin aktiivinen mobiilikäyttäjä, multitaskaan kaikissa palavereissa, keskityn miljoonaan asiaan yhtä aikaa, en kunnolla mihinkään. Olen tottunut siihen.

Joogassa on minulle paljonkin merkitystä siinä, että pääsen pois päästäni. Nimenomaan asanaharkoituksella, miksei pranayamallakin, jos tekisin sitä säännöllisemmin. Kun tekee työtä päällään, ja ylipäänsä viihtyy hyvin päässään, on pakko maadoittua enemmän kehoonsa. Oppia kuuntelemaan kehoaan, ja ylipäänsä opetella olemaan enemmän hiljaa itsensä kanssa. Oppia hillitsemään  ajatusten loputonta virtaa, erityisesti kehää kiertäviä, turhia pähkäilyjä.

Kun aloitin joogaan, minulle viiden minuutin loppurentoutus oli haastava. En pystynyt makaamaan viittä minuuttia rauhassa paikallani ilman, että ajatukset harhailivat tai kyllästyin. Rentoutuminen oli mielestäni pakollinen paha. En tajunnut, miksi Savasana oli muka kaikkein tärkein asana, se juttu, johon koko harjoituksella pyrittiin. Meditaatiokurssilla jouduin opettelemaan pään tyhjentämistä oikein tosissani  ja voin kertoa, että se oli HYVIN vaikeaa. Jälkeenpäin ajateltuna on ihme, ettei koskaan ollut mahahaavaa, tai korvista iskenyt konkreettisesti savua. Rosen-terapeuttini epäili, ettei kehoni ole täysin rento edes nukkuessani vaan mahdollisesti koko ajan vähän menossa jonnekin tai varautunut johonkin yllättävään tilanteeseen. Välillä ajatukset laukkasivat niin kovaa, että joogakin oli ihan mahdotonta, juoksu sen sijaan auttoi.

Ymmärrän siis hyvin, miksi jooga aloitetaan länsimaissa tekemällä nimenomaan fyysistä harjoitusta. Minä en olisi pysynyt paikallani niin kauaa, että olisin pystynyt tekemään hengitysharjoituksia tai meditaatiota. Vasta tietyn rauhallisuustason saavuttamisen jälkeen kykenee ehkä tekemään muita harjoituksia. Tai herää ehkä niiden tarpeellisuuteen. Nyt pystyn jo olemaan helposti hiljaa itseni kanssa, mutta rakastan myös fyysistä tekemistä, ylipäänsä kaikkea sitä, mikä vie minut pois päästäni ja enemmän kehooni. Lisäksi olen opetellut kuuntelemaan, miten kroppani reagoi eri asioihin.  Useimmiten se on hyvin oikeassa, jos sitä osaa tulkita.