Rentoa lomailua pari päivää, ja nyt intensiivikurssilla ekoretriitissä

Pari päivää jaksettiin lomailla rennosti perusmeininkiä. Kajakointia, ulkona syömistä, shoppailua ja rantaelämää. Nyt Palawanilla huikeassa ekoretriitissä, jossa on meidän pienen porukan lisäksi vain ihan muutama ihminen. Ruoka on todella hyvää, mutta pelkkää raakaruokaa. Eräänlainen detox-viikko siis tulossa. ;) Kaunista, vihreää ja yksinkertaista. Sen sijaan, että asuisin yksin, jaan huoneen nyt kahden muun kanssa. Opettajakoulutuksessa jaoin myös huoneen, joten olen aika tottunut tähän. Laskeskelin, että olen ehkä ollut yksinäni tämän reissun aikana matkapäiviä lukuunottamatta ehkä 3-4 päivää. Mikä on aika vähän. Todella vähän, mutta kun olen lähinnä hengaillut joogapaikoissa, tutustuu ihmisiin hyvin helposti. Täällä olen nyt viikon ja sitten jatkan El Nidoon snorklailemaan.

Ekologisuuden ja joogan lisäksi tämä on myös hyvin sprituaalinen paikka. Paikan perustaja on hyvin mielenkiintoinen filippiino, entinen mainosmies Pi, joka opettaa Inner dance healing-tekniikkaa. Täällä käy paljon ihmisiä eri tyyppisissä stressin poisto retriiteissä, mutta myös syvempää merkitystä etsiviä ihmisiä. Pi vetää meille kolmen päivän kurssin aiheesta, mikä on hurjan mielenkiintoista. Kehon ja mielen yhteisvaikutusta, josta olen ollut pitkään todella kiinnostunut. Olen aika hyvä buukkaamaan itselleni lisää ohjelmaa, mutta tämä kolmen päivän intensiivi tuntuu oikeasti hyvin merkitykselliseltä. Sen jälkeen on vielä toiset kolme päivää rennompaa hengailua. Ja sitten takaisin rantaelämän pariin. 

4 viikon rutistus ohi, taas lomalla

Perjantaina loppui intensiiviopettajakurssimme ja nyt olen taas onnellisesti lomalla. Viimeinen viikko oli fyysisesti aika rankka ja väsymys alkoi selvästi vähän painaa loppuvaiheessa. Aika meni hirveällä vauhdilla ja painotus oli hyvin vahvasti avustuksissa ja opetusharjoituksissa. Opetusnäyttökokeet menivät kuitenkin ihan hyvin, ja koko kurssi valmistui. Tai no, ainakin sai +200 hours certifikaatin ja luvan liittyä Yoga Alliancen jäseneksi virallisella opettajatittelillä. Viimeinen ilta oli huippuihana, kaikki kurssilaiset saivat jonkin positiivisen tunnustuksen certifikaatin lisäksi jostain ansiosta kuten nopeimmin edistymisestä, rohkeimmista taaksetaivutuksista tai lahjakkuudesta tulevaisuuden suurimpana lupauksena . Itse sain tunnustuksen ahkeruudesta eli "best student" maininnan, koska hulluna pittaihmisenä olen vain hinkunut koko ajan lisää. Ironista sikäli, että olen ollut myös paikoitellen hieman kriittinen. Mutta opetukseen olen suhtautunut koko ajan hyvin asiallisesti ja ottanut vinkeistä opikseni.

Nyt on onnellisen tyhjä olo. Kestää selvästi hetken aikaa toipua intensiivirutistuksesta. Tein tänään jo oman harjoituksen, ihan reippaasti kunnolla ja pitkään, mutta eilen oli kevyt beach-päivä. Ja tietysti myös kuupäivä ja lauantai. Ihan heti en kaipaa toista intensiiviä, nyt on vain ihanaa keskittyä omaan harjoitukseen ja lomailuun.  Keskiviikkona lähdemme pienemmällä porukalla Palawanin saarelle lomailemaan. Tosin sielläkin on kaikenlaista puuhaa, joogaa, organic village yms. Mutta enää ei tarvtise opetella sanskritia ulkoa, mikä on ihan miellyttävää.

Harjoituksen osalta koen, että se on vahvistunut ja mennyt eteenpäin, joskin pieni väsymys tuntuu nyt ja on vähän vaikea sanoa, miltä kropassa tuntuu, kun olen saanut vähän enemmän levättyä. Varmaan ainakin hieman vahvemmalta. 

Boot camp ja viimeinen viikko käynnistyi

Olen edistynyt fyysisessä että henkisessä harjoituksessa jollain tasolla. Olen ainakin hieman vahvempi, kapotasana on hallitumpi (sitä onkin hinkattu) ja nostot ovat hieman kehittyneet. Henkisesti olen ollut aika tasainen ja vakaa, enkä turhaan stressaillut asioista. Olen myös yrittänyt olla menemättä liikaa mukaan muiden tunneheilahteluihin. Yleisesti fiilis on hyvin erilainen kuin Lankalla. Harjoitus on edelleen yksityiskohtien hinkkaamista ja aikamoista boot campia. "Koska teet jo kakkosta, sinun pitäisi keskittyä enemmän tähän" tai "koska teet jo kakkosta, sinun ei kuulu yhtään helpottaa.." ovat lauseita, joita yksi avustajista, Zoe hokee minulle päivittäin. Omasta henkilökohtaisesta boot campista on alkanut tulla jo vitsi. Tätä menoa pääsen sirkukseen parin vuoden päästä.

Iloista on ollut huomata, kuinka kevyt olo on ollut. Olen oikeasti aika hattara tai sitä kohden menossa.  Tänään meillä oli ryhmäkeskustelu, jossa jokainen sai jakaa jotain jos halusi. Minulla oli hyvin vähän mitään suurempia emootioita jaettavaksi. Täällä oleminen on ollut aika fyysistä. Ja toki myös opettavaista ja yleissivistävää. Muttei niinkään tunnepitoista tai heilahtelevaa. Hyvin sosiaalista tietysti, kun asutaan samassa asunnossa ja opiskellaan kimpassa. Ja viime aikoina opetuksen painopiste on ollut avustuksissa ja opetusharjoituksissa; iltapäivätkin ovat siis aika fyysisiä.

Toisaalta odotan jo lomaa. Kurssin intensiivisyyden jälkeen on ihanaa olla taas lomalla. Joogaa haluaisin jatkaa edelleen joka aamu, mutta tunneilla istumiseen alan väsyä. Nepalissahan oma harjoitus oli vähän niin ja näin. Toisaalta tekisi mieli vähän irroitella, tanssia ja laittaa kiva mekko päälle. Olen nyt aika monta viikkoa mennyt trikoissa tai trekking -kamoissa. Tai olen nyt ehkä jollekin illalliselle vähän pukeutunut, mutta aika pitkälti löntystelen eri trikoissa ja joogatopeissa.

Kirjoituksen syvällisyydestä huomaa, että olen tosiaan aika keskittynyt fyysiseen harjoitukseen. Toki myös filosofiatunneilla on tullut oivalluksia, mutta ehkä olemassa olevan tiedon  syventämistä pitkälti, ei niin paljon aivan uutta asiaa. 

Opetusharjoituksia, tunneheilahteluja ja auktoriteettivastaisuutta

Olemme alkaneet oikeasti harjoitella opettamista ja tehneet kotitehtäviä ihan urakalla. Anatomian opiskelu englanniksi on hauskaa, mutta vähän työlästä, koska en oikeastaan tunne termistöä juuri lainkaan. Lukion biologian kursseista on jo aikaa ja nekin kävin suomeksi. Istumista on edelleen paljon. Tällä viikolla tunteja on vielä pari lisää, mutta osa on sentään yin-joogaa, ei pelkkää istumista tai opettamista. Ihan hyviä juttuja, mutta olen ihan onnellinen, että tämä tosiaan kestää vain neljä viikkoa ja sitten on taas vapaata. Kaipaan kaiken työpuurtamisen jälkeen aika paljon vapaata aikaa ja keveyttä. Rakastan joogaa, mutta opettamisesta en ole niin varma. 

Kaipa tämä kommuuniasuminen on hieman raskasta välillä, kun en ole siihen tottunut. Olen auktoriteettivastainen ihan selvästi. Olen sitä töissäkin ja vielä enemmän lomalla. Joogaopettajan mielestä kyse on varmasti länsimaisesta egosta, mutta minulle enemmänkin tarpeesta ja vapaudesta ajatella itse. Aasialainen guru -tyyppinen yhden opettajan seuraaminen ei vain selkeästi sovi minulle. Olen siihen liian vallaton ja kyseenalaistava. Tai ainakaan en ole vielä tavannut sellaista opettajaa. 

Lisäksi minua hieman rasittaa, että jollain tavalla opettajani ilmeisesti olettaa kaiken olleen minulle kauhean helppoa, koska olen notkea. Ja harjoitukseni heikkoudet ovat enemmän laiskuutta tms. Että en ole joutunut tosissani tekemään töitä, koska olen voinut mennä notkeana ihmisenä asanasta toiseen. Totta ja ihan puuta heinää samalla. Olen notkea, mutta samalla minulla on ollut pitkäkestoinen vamma, joka vei energiaa useamman vuoden. Olen myös kantanut kropassani aika paljon vanhoja tunteita; surua, vihaa, kiukkua, pettymyksiä. Ja niitä olen myös joogassa purkanut. Kiva, jos nyt näyttää taas siltä, että kaikki on ollut minulle helppoa. Samalla tuntuu vähän typerältä. Pitäisikö aina huutaa ulos, että elämä on ollut välillä ihan saatanan raskasta, vaikkei se minusta suoraan ulos päin näykään.  En huuda, annan mennä ohi.

Samalla tajusin, että kämppikseni epävarmuus ahdistaa minua juuri siksi, etten ole koskaan halunnut näyttää omia heikkouksiani. En hae muilta ihmisiltä samalla tavalla tukea ja apua; en edelleenkään ole kovin hyvä siinä. Ja ehkä siksi minua hieman rasittaa hänen tukeutumisensa ja huomionhakuisuutensa nyt. Minun on jotenkin vaikea sallia hänelle sitä, mitä en salli itselleni. Tajuan, etten edelleenkään ole ihan oma itseni esimerkiksi täällä. Vedän helposti edelleenkin vähän kovempaa ja pärjäävämpää roolia, koska siihen olen tottunut. Tuntuu mukavan turvalliselta ja samaan aikaan hieman rasittavalta.

Kurssi jo puolessa välissä

Ihanaa, että on lauantai. Heräsin tosin jo 6.30, koska lähdimme snorklaamaan ajoissa. Päivällä on niin kuuma.

Viikko on ollut intensiivinen. On ollut jo opetusharjoituksia, sanskriittia on päntätty ja pieniä kokeita pidetty. Leppoisaahan tämä tavallaan on, mutta aika täysiä päiviä kuitenkin. Ja paljon istumista.  Tein tosin harjoituksen vain neljänä päivänä. Kuupäivä oli perjantai ja sunnuntai oli vapaata. Huomenna aloitan kyllä taas kuuden päivän harjoitustahdin. Kuumuus tuntuu, kakkosen tekeminen on aika raskasta ykkösen päälle. Toistaiseksi olen skipannut viimeiset asanat.

Positiivisia huomioita: opetus on oikeasti todella tasokasta, olen saanut kurssilta jo paljon. Sekä omaan harjoitukseen, että henkisempään puoleen. Epäilen tällä hetkellä, että opettajamme arroganssi alussa on enemmän jonkinlaista epävarmuutta tai kyvyttömyyttä olla uusien ihmisten kanssa rennosti. Ehkä hän ei vain pohjimmiltaan ole kovin spontaani, extrovertti vaan pikemminkin omissa oloissaan viihtyvä.  Hän myös viittasi puheessaan siihen perjantaina, joten epäilen, että kyse on enemmän persoonallisuustyypistä kuin varsinaisesta egoilusta. Näyttäytyy vain ulospäin helposti sellaisena. No, en edelleenkään ole hänen paras ystävänsä, mutta myös asanaharjoituksen kautta "opettaja-oppilas" suhteemme on lämmennyt. Saan häneltä hyviä avustuksia ja neuvoja. Ja yritän parhaani mukaan ottaa niistä opikseni. Myös avustajamme ovat hyviä, ja kiinnittävät huomiota olennaisiin asiohin. Minun osaltani enemmän kyse on nyt voimasta kuin notkeudesta tai asanoiden määrästä. Välillä on vähän bootcamp -olo, mutta tekee vain ihan hyvää.

Emotionaalisesti täällä oleminen on hyvin erilaista kuin Lankalla. Meillä on niin paljon puuhaa, ettei ole juuri aikaa miettiä omia asioitaan. Lisäksi olen kämppisteni kanssa lähes 24/7 ja muutkin kurssilaiset ovat läheisiä. Sen sijaan, että menisin sisäänpäin, olen pikemminkin suuntautunut ulos ja muihin ihmisiin. Ja fyysisen harjoituksen viilaamiseen. Toki teemme meditaatioharjoituksia, mutta en ole päässyt kovin syvälle niissä. On kuitenkin aika hilpeä ja tasapainoinen olo. Ei suuria heilahteluja alun ärsytyksen jälkeen.

Välillä ajatukset heiluvat vähän joogan suhteen. En oikein tiedä, missä suhteessa haluan tehdä joogaa ja muita asioita elämässäni. Nythän tämä on pitkälti joogaa, laiskaa turismia ja hengailua. Tiedän, että minulla ei ole kunnianhimoa tai paloa 6 krt/viikossa harjoitukseen jatkuvasti. Tarvitsen myös muita asioita elämääni. Olen iltakukkuja, jolle viideltä herääminen on vaikeaa.  Toisaalta tämä vapaa elämäntyyli viehättää vain enemmän ja enemmän. Haluaisin jollain tasolla viettää lisää vapaa-aikaa myös ensi talvena. Kunnianhimoa joogaharjoituksen suhteen on tällä hetkellä paljon enemmän kuin työn. Työ odottaa siellä jossakin.

Kakkosviikko käynnistyi

Hieman mietityttää, mikä tälläisen kuukauden opettajakoulutuksen idea on, kun ryhmään otetaan ihan laidasta laitaan ihmisiä. Periaatteessa kuukausi on ihan liian lyhyt aika oppia oikeasti opettamaan joogaa, varsinkin jos oman harjoituksenkin kanssa on aika paljon tekemistä. Siis ihan ykkössarjan osalta. Voi oppia laskemaan sanskriitiksi, mutta kunnolliseen opettamisen opetteluun aika ei kyllä riitä. Onneksi itselle tämä nyt on enemmän tälläinen yleissivistävä harrastuskurssi ja +200 yoga alliance paperilla nyt ei Suomessa kauheasti tee mitään. Ainakaan jos haluaa opettaa ashtangaa. Suomessa yleensä koulut kouluttavat itse omat avustajansa ja opettajansa. Ja ihan hyvä niin. Harrastustoimintana kurssi on kuitenkin hauska, ja ihan opettavainen.

Ehkä minä olen hieman rentoutunut, tai sitten myös opettajamme on vähän relannut. Ärsyttää vähemmän tällä hetkellä. Tänään filosofiatunneilla korostettiin oman ajattelun merkitystä, ja se oli tietysti minulle mieleen, ei vain opettajan auktoriteetin ja valmiiksi pureskellun tiedon hyväksymistä. Ehkä yritän nyt vain ottaa kaiken hyvän, mitä kurssilla on annettavana. Rupean varmaan huomenna tekemään taas kakkosta ja saan omasta harjoituksesta paremman fiiliksen. Ja varmasti tämä intensiivisyys vie harjoitusta eteenpäin.

Puhuin tänään itsensä rakastamisesta ex-syömishäiriöisen kämppikseni kanssa. Sanoin, että periaatteessa muita voi rakastaa vain sen verran kuin rakastaa itseään. Myös siksi on niin tärkeää pystyä hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Jotta voi vastaanottaa ja antaa rakkautta. Hän oli eri mieltä ja tavallaan ymmärrän sen. Että voi rakastaa muita enemmän kuin itseään. Mutta samaan aikaan huomaan, kuinka paljon vertailua hän tekee meidän kolmen naispuolisen kämppiksen kesken. Millainen vartalo kullakin on, millaista harjoitusta kukin tekee jne. Ja kuinka tärkeää hänelle on kertoa positiivista asioista, mitä muut ovat sanoneet hänestä, on kyse sitten älykkyydestä, vartalon mittasuhteista tai siitä, kuinka paljon poikaystävänsä pitää hänen vartalostaan. Mikä tuntuu aikuisten ihmisten kesken vähän hassulta jakamiselta välillä. Mutta ehkä vasta kun rakastaa oikeasti itseään voi alkaa suhtautua itseensä ironisemmin. Ja siten myös lempeämmin muihin ilman vertailua, kilpailua tai alemmuuden tunnetta. Välillä tosin mietin, että mitä jos me kaikki puhuisimme itsestämme samalla tavalla. Jaksaisiko kukaan kuunnella?

Viikonlopputunnelmia kurssilta

Ensimmäinen viikko takana. Tänään oli retkipäivä, purjehdimme läheiselle saarelle uimaan ja snorklaamaan. Aivan mielettömät maisemat, puhdas vesi ja ihania ihmisiä. Porukan henki vain paranee, mitä paremmin tutustuu. Ainoa joka tökkii, on pääopettaja itse. Mutta palaan siihen myöhemmin.

Lauantai teki hyvää, alaselässä lonkan yläpuolen lihaksissa tuntui hieman jäykkyyttä taaksetaivutusten jälkeen. Huomenna on oma harjoitus, muttei varsinaisesti opetusta. Koska en ole tämän opettajakurssin kanssa niin tosissani, on vain hauskaa, ettei ole opetusta. Joogaan kyllä aamulla, mutta kevyemmin. Ehkä maanantaina tai tiistaina saan jo tehdä kakkostakin. Olisi kivaa vaihtelua.

Kaikki olisi muuten ihanasti, mutta pieni vastustus on koko ajan päällä, sillä en koe opettajaa yhtään omakseni. Ja olen hieman pettynyt siihen, koska sain hänestä tammikuussa niin hyvän kuvan. Täällä on paljastunut ihan uusi, varsin arrogantti ja tyly puoli, jota en pidä kovinkaan joogisena. Opetuksen taso on sinänsä hyvä, en koe häntä opettajana huonoksi, en vain pidä hänestä ihmisenä erikoisemmin tähän astisen kokemukseni perusteella. Kovasti sanottu, mutta tällä hetkellä en menisi hänen kursseilleen uudestaan. Opettaja, jonka pitää hieman painaa muita alas ja nostattaa itseään,  ei ole jatkossa ajankäytön arvoinen. Ehkä metodi toimii paremmin aasialaisille, joilla kunnioittamisen ja tottelemisen kulttuuri on eri, kuin hyvin tasa-arvoisille ja feministeille suomalaisille. Kunnioitus tulee kyllä, jos sen ansaitsee. Ei kuitenkaan itseään nostamalla, ja hieman halveksuvalla asenteella oppilaitaan kohtaan.

Olen tavannut joogapolkuni aikana monia, kansainvälisesti tunnettuja opettajia ja shoppaillut iloisesti eri kursseja. Ja tämän hetkinen opettajani on kyllä arroganteimmasta päästä. Lisäksi hänestä ei välity sama lämpö ja hyvä energia kuin esimerkiksi Eddie Sternistä tai vaikkapa Petristä. Huomaan, että kaipaan Petriä ja hänen opetustyyliään jollain tavalla paljon enemmän kuin Suomessa. Yritän ajatella, että kyse on jostain sisäisestä epävarmuudesta, joka vain heijastuu hieman tylynä käytöksenä. Mutta huomaan, että läsnäolo on minulle vaivaannuttavaa. On paljon miellyttävämpi olla, kun olen hänen kanssaan mahdollisimman vähän tekemisissä.  

Hassuinta tilanteessa on ehkä se, että olen yleensä aika easy going -tyyppi. Tulen varsin mukavasti toimeen suurimman osan ihmisistä kanssa, enkä ole koskaan ollut opettajien suhteen superkriittinen. Nyt ei vain natsaa. Toisaalta lomani on muutenkin nostanut esiin suhteitani ja asenteitani miehiä kohtaan, ja hyvin neutraalia olemista on ollut varsin vähän. Olihan suhteeni edelliseenkin opettajaani hieman kummallinen. Peilasimme niin vahvasti toistemme reaktioita, ja heiluimme tunnetasolla jatkuvasti aika isoissa sfääreissä. Toki kyse oli kummankin omasta prosessista, jota toisen läsnäolo jotenkin vain vauhditti. Keskustelut olivat todella syviä kun olimme käyneet niin paljon samanlaisia asioita läpi. Opettaja-oppilas asetelman tilalta olimme vain kaksi samalla polulla olevaa ihmistä, joista nyt toinen sattui olemaan joogaopettaja ja toinen oppilaan roolissa. En odota samaa täältä, mutta odotin selvästi jotain ihan muuta.  

Oma harjoitus, parempi päivä

Tänään oli aamulla toinen mysoreharjoitus, ja nautin siitä ylipäänsä paljon enemmän kuin ohjatusta. Tuntui enemmän omalta harjoitukselta ja vähemmän jonkun muun vakuuttamiselta. Tällä viikolla saamme tehdä vain ykköstä, joten harjoitukseni on siten melko kevyt. Alkuun ärsytti hieman, etten saa tehdä kakkosta, mutta kaiken hikoilun takia oli mukavaakin tehdä vain ykköstä. Kuumuuden takia on riittävän rankkaa muutenkin. No, ehkä ensi viikolla pääsen kakkoseen. Ainakin tänään kaikki oli melko helppoa ja taaksetaivutukset lähinnä ihania. Ja ylös rullailin kevyesti.

Anatomiatunnit ovat mielekkäitä ja kiinnostavia. Niissä meillä on eri opettaja, viisikymppinen filippiiniläisnainen, joka myös opettaa ashtangaa. Hänen lähestymistapansa on mielestäni hyvin järkevä ja käytännönläheinen. Pidän hänen tyylistään myös kyseenalaistaa intialaista opetustyyliä, joka ei välttämättä ole kovin anatomialähtöinen. Hänen viestinsä oli varsin suora: jos haluat kysyä anatomiasta, älä kysy intialaiselta joogaopettajalta, saat vain hyvin korkealentoisia vastauksia.  He eivät ole yleensä kovin syvällä aiheessa. Kysy mielummin länsimaiselta opettajalta, joka on opiskellut sekä joogaa, että perehtynyt anatomiaan/fysiologiaan.

Muutenkin on vähän hilpeämpi tunnelma. Ehkä alan tottua rytmiin ja muiden kanssa on ollut syvempiä ja kiinnostavia keskusteluja. Hieman häiritsee ruoan ja syömisen korostaminen. Tai lähinnä sen, ettemme saisi syödä liikaa. Hintaan kuuluu aamiainen ja illallinen, ja lounaaksi snack. Eli syömme melko vähän ja terveellisesti muutenkin. Ihmiselle, jolla ei ole valtavia paino-ongelmia, syömättömyyden korostaminen tuntuu vähän tyhmältä. Pakko syödä, että jaksaa tehdä pitkää harjoitusta, varsinkin kun rupean tekemään ensi viikolla koko ykköstä ja kakkosta päälle. En muutenkaan syö kakkuja, jäätelöä tms. päivittäin, joten koen ruokakeskustelun välillä hieman liioittelevana. Mutta toki ryhmämme on aika heterogeeninen, ihmisiä joka lähtöön.

Ruoka-asian kanssa mietin hieman, kumpi on minulle ongelma. Häiritseekö minua pohjimmiltani seikka, että lantion alueeni painaa liikaa ja nostot olisivat paljon kevyempiä, jos painaisin 2-3 kg vähemmän. Ja minua ärsyttää, jos joku huomauttaa tästä tosiasiasta. Ja selviäisin vähemmälläkin syömisellä ihan hyvin. Vai onko enemmän kyse itsensä rakastamisesta ja hyväksymisestä sellaisena kuin on, ja tosiasiasta, että olen yli 30v. nainen ja minun ei tarvitsekaan  pyrkiä olemaan 15v. "jumppaliisa". Tutkailen asiaa.