Hieman mietityttää, mikä tälläisen kuukauden opettajakoulutuksen idea on, kun ryhmään otetaan ihan laidasta laitaan ihmisiä. Periaatteessa kuukausi on ihan liian lyhyt aika oppia oikeasti opettamaan joogaa, varsinkin jos oman harjoituksenkin kanssa on aika paljon tekemistä. Siis ihan ykkössarjan osalta. Voi oppia laskemaan sanskriitiksi, mutta kunnolliseen opettamisen opetteluun aika ei kyllä riitä. Onneksi itselle tämä nyt on enemmän tälläinen yleissivistävä harrastuskurssi ja +200 yoga alliance paperilla nyt ei Suomessa kauheasti tee mitään. Ainakaan jos haluaa opettaa ashtangaa. Suomessa yleensä koulut kouluttavat itse omat avustajansa ja opettajansa. Ja ihan hyvä niin. Harrastustoimintana kurssi on kuitenkin hauska, ja ihan opettavainen.
Ehkä minä olen hieman rentoutunut, tai sitten myös opettajamme on vähän relannut. Ärsyttää vähemmän tällä hetkellä. Tänään filosofiatunneilla korostettiin oman ajattelun merkitystä, ja se oli tietysti minulle mieleen, ei vain opettajan auktoriteetin ja valmiiksi pureskellun tiedon hyväksymistä. Ehkä yritän nyt vain ottaa kaiken hyvän, mitä kurssilla on annettavana. Rupean varmaan huomenna tekemään taas kakkosta ja saan omasta harjoituksesta paremman fiiliksen. Ja varmasti tämä intensiivisyys vie harjoitusta eteenpäin.
Puhuin tänään itsensä rakastamisesta ex-syömishäiriöisen kämppikseni kanssa. Sanoin, että periaatteessa muita voi rakastaa vain sen verran kuin rakastaa itseään. Myös siksi on niin tärkeää pystyä hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Jotta voi vastaanottaa ja antaa rakkautta. Hän oli eri mieltä ja tavallaan ymmärrän sen. Että voi rakastaa muita enemmän kuin itseään. Mutta samaan aikaan huomaan, kuinka paljon vertailua hän tekee meidän kolmen naispuolisen kämppiksen kesken. Millainen vartalo kullakin on, millaista harjoitusta kukin tekee jne. Ja kuinka tärkeää hänelle on kertoa positiivista asioista, mitä muut ovat sanoneet hänestä, on kyse sitten älykkyydestä, vartalon mittasuhteista tai siitä, kuinka paljon poikaystävänsä pitää hänen vartalostaan. Mikä tuntuu aikuisten ihmisten kesken vähän hassulta jakamiselta välillä. Mutta ehkä vasta kun rakastaa oikeasti itseään voi alkaa suhtautua itseensä ironisemmin. Ja siten myös lempeämmin muihin ilman vertailua, kilpailua tai alemmuuden tunnetta. Välillä tosin mietin, että mitä jos me kaikki puhuisimme itsestämme samalla tavalla. Jaksaisiko kukaan kuunnella?
Ehkä minä olen hieman rentoutunut, tai sitten myös opettajamme on vähän relannut. Ärsyttää vähemmän tällä hetkellä. Tänään filosofiatunneilla korostettiin oman ajattelun merkitystä, ja se oli tietysti minulle mieleen, ei vain opettajan auktoriteetin ja valmiiksi pureskellun tiedon hyväksymistä. Ehkä yritän nyt vain ottaa kaiken hyvän, mitä kurssilla on annettavana. Rupean varmaan huomenna tekemään taas kakkosta ja saan omasta harjoituksesta paremman fiiliksen. Ja varmasti tämä intensiivisyys vie harjoitusta eteenpäin.
Puhuin tänään itsensä rakastamisesta ex-syömishäiriöisen kämppikseni kanssa. Sanoin, että periaatteessa muita voi rakastaa vain sen verran kuin rakastaa itseään. Myös siksi on niin tärkeää pystyä hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Jotta voi vastaanottaa ja antaa rakkautta. Hän oli eri mieltä ja tavallaan ymmärrän sen. Että voi rakastaa muita enemmän kuin itseään. Mutta samaan aikaan huomaan, kuinka paljon vertailua hän tekee meidän kolmen naispuolisen kämppiksen kesken. Millainen vartalo kullakin on, millaista harjoitusta kukin tekee jne. Ja kuinka tärkeää hänelle on kertoa positiivista asioista, mitä muut ovat sanoneet hänestä, on kyse sitten älykkyydestä, vartalon mittasuhteista tai siitä, kuinka paljon poikaystävänsä pitää hänen vartalostaan. Mikä tuntuu aikuisten ihmisten kesken vähän hassulta jakamiselta välillä. Mutta ehkä vasta kun rakastaa oikeasti itseään voi alkaa suhtautua itseensä ironisemmin. Ja siten myös lempeämmin muihin ilman vertailua, kilpailua tai alemmuuden tunnetta. Välillä tosin mietin, että mitä jos me kaikki puhuisimme itsestämme samalla tavalla. Jaksaisiko kukaan kuunnella?
Näitä postauksia on ihanaa lukea. Ja sitä tässä nyt kommentoinkin, että olen lukenut alusta alkaen kuulumisiasi, mutta olen surkean laiska kommentoimaan. Tuohon viimeiseen kysymykseesi on kyllä pakko vastata että ei varmaan :) Kyökkipsykologi minussa arvioi, ettei kys. henkilö ole saanut aikanaan riittävästi huomiota joten sitä pitää vielä aikuisenakin kovasti paikata.
VastaaPoistaVoi että mä odotan kesäkuun lounasta ;)
Antoisaa reissua ja pidä huoli itsestäsi!
Kesäkuun lounas on niin sovittu! ;)
VastaaPoistaNyt on vähän parempi fiilis kurssin osalta. Opettajan kanssa alamme hieman lähentyä asanaharjoituksen kautta. Teen kiltisti kaiken mitä käsketään ja tunnollisena suomalaisena yritän kovasti punnertaa enemmän ja olla vahvempi. :) Eli ehkä tässä mennään parempaan suuntaan koko ajan. Ja olen ollut hyvin zen. annan mennä jotkut asiat toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Vanha minä olisi jo kehittänyt jonkun riitaisan kohtauksen. ;)