Ihmisistä matkan varrella

Minulla oli eilen mahtava keskustelu norjalaisen, uuden joogaystäväni Fiskenin kanssa, joka on 49-vuotias joogaopettaja ja asuu Berliinissä. Tai  harkitsee kyllä muuttoa takaisin Norjaan osa-aikaisesti, koska hänen tyttärensä on muuttanut juuri pois kotoa opiskelemaan ja antaa myös Fiskenille enemmän vapautta tehdä, mitä lystää. Nyt hän on reissannut puolisen vuotta ja on menossa kuun lopussa takaisin kotiin. Olemme puhuneet, yllättäen, aika paljon ihmissuhteista, kipupisteistä, joita käymme läpi, minun lapsuuskokemuksistani ja halustani kontrolloida ja hallita asioita. Fisken oli perjantaina se ihminen, joka pelasti minut ja virolaisen tytön ja talutti meidät kotiin.  Puhuimme eilen aika pitkään naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja siitä, että huolimatta paikallisesta mafiasta ja halusta olla aiheuttamatta ongelmia paikallisille työntekijöille, meitä kumpaakin pohjoismaisina feministinaisina syö se, ettemme voi tehdä oikein mitään. Varsinkin kun samaan aikaan esimerkiksi koko Intia kuohuu samasta asiasta. Kyse ei ole vapaina heiluvista länsimaisista turisteista, jotka eivät ole tottuneet ajattelemaan asioita paikallisten kannalta, vaan isommasta naisvihasta, joka kohdistuu myös heidän omiin kansalaisiinsa. Ja jota vastaan ihmiset ovat nyt alkaneet reagoida.

Toisaalta puhuimme pitkään kontrollin tarpeestani ja huonosta kyvystäni kestää omaa avuttomuuttani tai heikkoutta. No ainakin sain kokemuksen siitä, että vaikka olinkin täysin tiedoton, olin silti turvassa. Koska ympärillä olevat ihmiset välittivät ja huolehtivat. Siksi en kai vieläkään osaa olla kovin kauhuissani. Matkalla ollessa voi antaa elämän kuljettaa vapaammin ja mielenkiintoista on, että olen jo nyt, alle kuukauden reissussa olon jälkeen tavannut todella mielettömän hienoja ihmisiä. Ja puhunut paljon syvemmistä asioista kuin ison osan arjessani olevien ihmisten kanssa. Toki aika ja tila antaa siihen paremman mahdollisuuden, mutta myös monet kohtaamani ihmiset ovat aika ainutlaatuisia, varsinkin ne, jotka ovat uskaltaneet lähteä pidemmäksi aikaa ja miettiä elämäänsä uudesta perspektiivistä. 

Tänään asanaharjoitus oli paljon parempi. Rauhallisempi ja hieman vahvempikin. Jotain edistystä tapahtuu. On hyvin jännittävää nähdä, mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua elokuuhun mennessä, kun palaan takaisin töihin. Jotenkin tämä alku on ollut jo aika intensiivinen. Vasta alle kuukausi reissussa ja tuntuu, kuin olisin ollut hyvin kauan. En tosin tiedä, olenko lainkaan elokuussa valmis palaamaan töihin. Mutta se on sen ajan murhe. Mietin sitä sitten. Ainakin tiedän, että tämä aika on parasta, mitä voin nyt antaa itselleni. Olen todella onnellinen siitä.