Olen saavuttanut jonkun levollisemman pisteen, jossa en heilu menneessä, en tulevassa, en stressaa tulevista jutuista, enkä matkabudjetista. Osaltaan voisi todeta, että johtuu puhtaasti fyysisestä väsymyksestä, toisaalta siitä, että on tilaa ja aikaa vain olla. Eikä oikeastaan mitään pähkäiltävää. Tai ehkä alan viimein laskeutua lomaan.
No levollinen olo sen jälkeen kun olen nukkunut 9-10 tuntia eilisen safarikeikan jälkeen (kävimme eilen Yalan luonnonpuistossa, johon meni koko päivä, herätys klo 03.00), tehnyt normaalin joogaharjoituksen (ykköstä suptakurmaan asti ja sen jälkeen kakkosta bakasanaan saakka) ja uinut paikan omistajan, kalifornialaisen Fredin perässä varmaan kilsan rannan päästä toiseen päähän ja takaisin. Fred on jotain yli kuudenkymmenen ja tekee joka aamu joogaharjoituksen, jonka jälkeen uintiretken läheisellä paratiisirannalla (silent beach) rannan päästä toiseen valtavien aaltojen seassa. No vanhana uintitekniikkakurssin hienosti läpäiseenä uimarina ja tehokkaana ihmisenä vedin tietenkin alkuun vapaauintia kovalla vauhdilla, kunnes hieman uuvuin ja tyydyin uimaan selkäuintia lillutellen loppumatkan. "You need to learn, how to save your energy", said my yoga teacher. "Keep up with Fred, he swims wisely." Ja oli varmaan oikeassa. Kaikkea ei tarvitse tehdä aina niin täysillä, eikä ainakaan hosuen. Ehkä.
Eli opettelen ottamaan rennommin täällä. Elämä on paljolti olemisen harjoittelua. Irtipäästämistä tehokkuudesta ja jonkinlaisesta kilpailuvietistä, jonka olen kuvitellut olevan itselläni ehkä keskitasoa. Todellisuudessa se on ehkä paljon korkeampi. Ainakin keskitason yläpuolella. Tai ei ehkä vain kilpailuvietti vaan ylipäänsä suoritumisen vaatimus. Inhoan sitä, että asiat eivät suju. Inhoan epäonnistumista ja paikallaan pysymistä, kaikenlaista stagnaatiota. Päästän irti, pehmennän, hengitän. Teen vähän vähemmän, jos siltä tuntuu.
Aamu on viimein vaihtunut päiväksi. Neljältä on joogafilosofiaa. Sitä ennen ei mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti