Laskeutumista rauhaan

Tuntuu hyvältä, että tämä vuosi viimein päättyy. On ollut kaksi hyvin erilaista periodia; oli iloisessa nousukiidossa mennyt kevät ja varsinainen mahalasku syksyyn. Keväällä en juurikaan ehtinyt ajatella mitään, hyvä kun kuulin omia ajatuksiani. Syksyllä olenkin sitten mennyt kaikkien vanhojen kipujen läpi. Varsinainen pesukone koko syksy. Jotenkin helpottavaa, että se vaihe on päättymässä. Kasvu ei ole koskaan kivutonta, mutta klisee ei paljon lämmitä, kun ei nuku, ahdistaa ja ottaa päähän. Kun herää joka yö kummallisiin aggression tunteisiin, tekisi mieli heitellä esineitä. Nyt on viimein jonkin tasoinen rauha.

En ole joulu- enkä talvi-ihminen. Nyt kuitenkin jollain hassulla tavalla molempia. Pimeys oli niin uuvuttavaa, että melkein kiitän lumesta. Toisaalta tiedän, etten ole täällä sen sulaessa pois. Laitoin jouluvalot ja kuusen, mikä on varsin epätyypillistä minua. Kaikki on hurjan kaunista. 

Viime vuodet ovat olleet aikamoista putsausta. Työ, koti ja parisuhde ovat olleet kaikki vuorollaan myllerryksessä ja menneet uusiksi. Suurempaa kuin ulkoinen muutos, on ollut sisäinen myllerrys, joka on tapahtunut arvo- ja asennetasolla. Ainoa, jonka haluan varmasti säilyttää ensi syksyyn, on uusi, kaunis kotini. Työ ja ihmissuhteet ovat uudelleenmietinnässä. Tai on hullua kirjoittaa ihmissuhteet, koska ystävyys- ja perhesuhteet toki säilyvät, mutta olen ehkä viimein uskaltautumassa alueelle, että voin vain antaa asioiden tulla. En jaksa enää kontrolloida niin paljon. Toisaalta uskallan ehkä viimein antaa tilaa esimerkiksi romanttisille haaveille. Niillekin, jotka ovat tuntuneet vain hyvin imeliltä; esimerkiksi häät. Nyt yritän vain ajatella avoimesti. Eikä minulla ole enää mitään selkeää päämäärää, mitä minun tulisi työelämässä saavuttaa. Olen lakannut aktiivisesti vertaamasta uraani muihin. 

Tuokoon ensi vuosi, mitä on tuodakseen. Yritän vain hyväksyä - ja opetella ottamaan vastaan avoimin mielin.  Onneksi jooga on sentään opettanut jo jotain siitä.