Kun aloitin joogan, olin intensiivisessä terapiassa. Jooga oli pääasiallisesti jumppaa. Tuntui hyvältä, kehityin luonnostaan notkeana ja urheilua harrastaneena ihmisenä aika nopeasti. Nautin salin hiljaisuudesta ja treenin intensiivisyydestä. Oli mahtavaa huomata kehitys omassa kropassa ja taipua asanoihin, jotka tuntuivat alussa täysin mahdottomilta. Businessihmisenä hieman kuuntelin epäilevästi, kun intensiivikursseilla ihmiset puhuivat joogan mentaalisista vaikutuksista. Minua jopa huvitti, kun hyvin lyhyen aikaa jooganneet ihmiset alkoivat kokea suureellisia muutoksia itsessään, kuvailivat herkitymisiä ja mielen liikkeitä. Minä vain jumppasin ilolla, kunnes tuli loukkaantuminen.
Kun keho ei enää toimikaan kuten sen pitäisi, joutuu menemään enemmän itseensä. Loppuliikkeissä itkin, lepokipu vaivasi töissä istuessakin. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin saatoin myöntää, että oli pakko jättää treenit vähemmälle ja antaa jalan parantua. Toipumisajan jälkeen palasin hiljalleen takaisin salille ja jatkoin harjoittelua. Jalka vaivasi välillä hirveästi, välillä vähemmän. Vuosien ajan se on kuitenkin vaivannut, ja vaivaa edelleen jonkun verran. Kipua ja jäykkyyttä, joka tuntuu lähinnä tietyissä asanoissa, ei niinkään arkielämässä.
Jossain vaiheessa joogaharjoitukseni kuitenkin muuttui henkisesti intensiivisemmäksi. Tietyt asanat, erityisesti kivuliaat, nostivat tunteita pintaan. Kerran yhdessä eteentaivutuksessa aloin itkeä todella rajusti. Opettaja oli sijainen, joten itkun oli kai helpompi tulla. Jouduin lähtemään kesken harjoituksen vessaan itkemään, koska "kohtaus" oli niin raju. Palasin kuitenkin matolle ja tein harjoituksen loppuun. Ei muistoja, ei mielleyhtymiä. Pelkkä mieletön, vapauttava itku. Tämä alkoi toistua useampana sunnuntaina. Kävin salilla toki arkenakin, mutta itkeskelin vain sunnuntaisin.
Sittemmin olen itkenyt usein ja paljon. Viime talvena Intiassa itkin jopa seisomasarjaa tehdessäni. Välillä tiedän, mihin tunteisiin tai muistoihin itkuni liittyy. Useimmiten suru, ahdistus, ja sitä seuraava itku on vapauttava tunne joka tulee, ja katoaa kun sille antautuu. Harjoituksen jälkeen olo on puhdistunut. Toki joskus itku on liittynyt puhtaasti vitutukseen, kun jokin vaikea asana ei suju, tai vanha jalkakipu vaivaa. Joskus eroasiat tai ihmissuhdekriisit ovat pyörineet päässä. Mutta on myös puhdasta, selittämätöntä itkua, joka vain nousee jostain.
Nykyisin kohtaan matolla paitsi kehoni fyysiset rajoitteet, myös mieleni lukkoja ja vanhoja, kasattuja tunteita. On vaiheita, jolloin nautin edelleen vain fyysisestä harjoituksesta ja sen tuomasta haasteesta ja rasituksesta. Ja päiviä, jolloin edes hengitys ei kulje ja taaksetaivutukset ovat lähes mahdottomia. Ja vanhat kivut nostavat mielleyhtymiä niin lapsuuteen kuin ihmissuhteisiin.
Sanotaan, että astangajoogan ensimmäinen sarja on joogaterapiaa. Sen tarkoituksena on tehdä kehosta vahva ja notkea sekä puhdistaa sairauksien aiheuttajia ja kuonaa. Junnasin ykkössarjassa vuosia. Siirryin kakkoseen vasta jätettyä edellisen työpaikkani. Koomista ja hieno yhteensattuma. Nyt on voimaharjoitteluvaihe menossa, jotta pystyn etenemään seuraaviin, haastavampiin asanoihin. Ehkä se sopii hyvin yhteen muunkin elämän kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti