Eilen oli ihana joogaharjoitus. Ihana kai lähinnä siksi, että olo oli kevyt, suklaa laskenut, ja muutaman päivän tauko rauhoittanut hieman ärtynyttä istuinkyhmyn aluetta. Tein vain ykkössarjan, mutta kuitenkin reippaasti läpihypyt ja taaksetaivutukset. Ylöstulo toimii taas, joulukuussa oli hiema kateissa. Mieli oli kai rauhallisempi ja keho levänneempi. Lisäksi puserran vähemmän ja olen ehkä onnistunut vahvistamaan nivusten aluetta Lagu Vajrasanan ansiosta. No on sitä työstettykin. Jos toimii tuossa asanassa, niin toimii taaksetaivutuksissakin. Muutenkin on voiman kasvatusvaihe menossa. Kaikki lisävoima, mitä olen saanut kehitettyä harjoituksessani vie selvästi eteenpäin.
Joogan jälkeen oli vuorossa joulun uusin 3D elokuva, Ang Leen hieno Piin elämä, joka toimi elokuvana yllättävän hyvin. Toki tarinaa on kritisoitu "Paulo Coelhomaisesta kevythenkisyydestä", mutta minun välipäivätunnelmaani se istui kuin valettu. Jotain hulvatonta intiaa, uskontojen sulautumista, hurmaavan suloinen pääosan esittäjä ja visuaalista kauneutta. Kirjakin on kotona, mutta sitä en ole ehtinyt aiemmin lukea. Ehkä nyt saisin sen käyntiin.
En ole mikään suunnaton Coelho-fani, osa kirjoista on aika kliseisiä. Vastustan mietelauseiden lähettelyä muille ihmisille ja "aina on ihanaa, jokainen uusi päivä on mieletön mahdollisuus, rakasta kaikkea ja kaikkia" imelyyksiä. MUTTA pakko myöntää, että kliseiden taustalla on myös todellista viisautta. Ja toisin kuin monet kriittiset länsimaiset ajattelijat tuntuvat pohtivan, syvällisen ei aina tarvitse olla vaikeaa. Haastehan tulee teorian noudattamisesta käytännössä ja arjessa, itse teoria voi olla hyvinkin selkeä ja yksinkertainen. On esimerkiksi hyvin kliseistä sanoa, että itseään tulisi rakastaa ennen kuin voi aidosti ja puhtaasti rakastaa toisia. Tai vain sen verran rakkautta voi antaa toiselle kun on valmis antamaan itselleen. Mutta kun elää tässä vaatimusten ja suorittamisen hullunmyllyssä, huomaa helposti, että samoja vaatimuksia asettaa läheisilleen kuin asettaa itselleenkin. Kuinka helposti parjaan mielessäni ihmisiä, jotka ovat epäitsenäisempiä, laiskempia, mukavuudenhaluisempia, saamattomampia sen sijaan, että antaisin heidän vain olla ihan sitä, mitä ovat.
Aika usein kuvittelen, että oma totuus ja tapa elää on paras mahdollinen myös muille ihmisille. Sekin on varsin arkinen havainto, ei tarvitse olla mikään suuri ajattelija, että ymmärtää sen itsestään. Mutta kun oppisin siitä pois, niin olisin paljon lempeämpi, ja myös tyttöystävänä ja kumppanina paljon helpompi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti