Tilasin joulukuussa Amazonista varsin helppolukuisen kiintymyssuhdeteoriaa ja malleja käsittelevän kirjan Attached, joka sisältää simppelin testin oman kiintymysmallin tunnistamiseen ja vinkkejä kumppanin kanssa elämiseen, jolla on useimmiten erilainen malli. Kirja tuli siis eilen ja lukaisin sen päällisin puolin siltä istumalta. Ehkä parasta mielestäni oli suoraa kommunikaatiota käsittelevä luku, josta on hyötyä, olisi oma kiintymysmalli sitten mikä hyvänsä. Helppolukuinen, käytännönläheinen case-esimerkkeineen ja melko amerikkalainen olisi ehkä yhteenveto.
No tavoite ei ole myydä kyseistä kirjaa, vaan palata aiheeseen vielä omalta osaltani. Minut herättävä havainto oli, että oma kiintymysmallini ja tapani reagoida vaihtelee ihmisestä riippuen. Eli vaikka aiemmin kirjoitin olevani välttelevä, tajusin, että minulla on ollut paljon piirteitä myös takertuvasta . Jotkut ihmiset voivat ilmeisesti ilmentää molempia, vaikka se onkin harvinaisempaa. Käsitykseni itsestä on pääasiassa varsin positiivinen, mutta lapsuuden menetysten vuoksi minulla on taustalla aika rankkoja kokemuksia rakkaudettomuudesta ja hylätyksi tulemisesta. Joten peruskokemukseni elämästä ja muistoni lapsuudesta tukevat enemmän takertuvaa mallia. Olen ollut hyvin kiinni erityisesti äidissäni, mutta myös isässä. Toisaalta olen kasvanut sukulaisperheessä, jossa välttelevä malli on ollut vallitseva ja pärjäämistä ja riippumattomuutta on ihannoitu. Tästä on sitten syntynyt jonkintasoinen mallien kombinaatio.
No, edelleenkin olen mielestäni enemmän välttelevä tyyppi, ahdistun, kun minuun takerrutaan liikaa. Itsenäinen ja riippumaton mies tai ylipäänsä ihminen on ollut jonkinlainen ihanne, jota olen hakenut niin kumppaniksi kuin yrittänyt rakentaa sellaista myös itsestäni. Välttelevän miehen kanssa seurustellessani käyttäydyin itse kuitenkin hyvin takertuvasti. Eli kun kumppani on ollut hieman saavuttamaton, minusta on tullut epätoivoinen, onneton ja takertuva. Suuressa rakkaudessani roikuin kiinni kuin purkka, enkä olisi millään halunnut luopua miehestä. Kun taas kumppaniehdokas on ollut paljon minua takertuvampi kuten viimeisessä suhteessa, panikoin oman tilan tarpeesta ja minulla kesti aika kauan heittäytyä täysillä mukaan. En myöskään halunnut esitellä kumppania heti kaikille tai hehkuttaa isosti. Vieläkin miehen kyvyttömyys olla yksin herättää minussa pientä ärtymystä. Välttelevän mieheni kanssa taas olisin ollut valmis muuttamaan yhteen nopeastikin, jos hän olisi sitä ehdottanut. Jälkeenpäin idealisoin häntä ja unohdin nopeasti kaikki ärsyttävät piirteet.
Ehkä jotain evoluutiota on kuitenkin tapahtunut. En haluaisi ensisijaisesti seurustella ihmisen kanssa, joka kokee omat unelmani uhkana itselleen ja parisuhteelle, mutta sitoutuvan miehen kyllä haluan. Ja omaksi ansiokseni voin laskea sen, että edellsien suhteen syventyessä myös minun oman tilan tarpeeni merkittävästi väheni. Aloin jopa haaveilla yhteenmuutosta ja syvemmästä sitoutumisesta miehen kanssa, joka halusi olla kanssani lähes koko ajan. Huolimatta lopputuloksesta, saavutus sekin.
Minua kiinnostaa joogaamisessa eniten filosofia sen takana. Se vetelee elämän mutkia suoriksi. Parisuhdeasioissa esimerkiksi filosofien neuvo on karuudessaan pelottava: jos haluaa parisuhteen, tulee etsiä ihminen, joka on matkalla hengellisesti samaan suuntaan. Kun on tarttunut hänen käteensä, ei saa jättää takaovea auki vaan pitää uskaltaa sitoutua sataprosenttisesti, jopa ajatuksissaan. Mutta ennen alkaa etsiä, pitää oppia olemaan mielenrauhan tilassa yksin. Vain silloin osaa olla siinä parisuhteessakin.
VastaaPoistaFilosofian nojalla pätevä syy erolle on se että toinen estää ja sabotoi sitä henkistä kasvua - ja / tai se, että toinen jatkuvasti vahingoittaa teoillaan muita (ja itseään), sillä jos silti pysyy tämän rinnalla ja antaa tämän jatkaa, osallistuu itsekin tuohon vahingoittamiseen hiljaisella hyväksynnällään. Rakkaus ei ole kynnysmatoksi alentumista eikä pelko rakkautta: joskus rakkaus onkin sitä että äänestää rohkeasti jaloillaan ja näin antaa toiselle sysäyksen muutokseen, joka on toki kuitenkin hänen oma valintansa. Minuun on tehnyt vaikutuksen joogamaikan lausahdus "a girlfriend or a boyfriend who keeps you agitated is actually a girlfoe or a boyfoe."
Hirmuisen usein sitä vaan sekottaa nämä syyt ihan muihin asioihin. Eli kumppani ei oikeasti vahingoitakaan tai "agitoikaan" meitä ollenkaan, vaan oma pimeytemme, oman mielemme tulkinnat, oma takertumisemme menneisiin pahoihin kokemuksiin ovat asialla. Se mitä ei kumppanissaan kestä onkin ihan oma synti jonka peilikuvan näkee rakkaansa silmistä. Se ilkeä teko jonka kumppani teki onkin epätoivoinen reaktio siihen mitä ensin teki itse. Ja se mitä pakenee erotessaan onkin oma itse, jota ei pakoon pääse - ja tulee siinä sivussa särkeneeksi toisen ihmisen sydämen. Ja jos totuutta ei uskalla katsoa silmiin ennen kuin aloittelee uutta suhdetta, tulee siihen ryhtyessään kertoneeksi valheita. Tulee helposti uskotelleeksi sekä ihastuksen kohteelle että itselleen että haluaa yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista, vaikkei oikeasti osaakaan arvostaa niitä kun ne tulevat ulottuville.
Irtosuhteita joogafilosofia pitää hyvin huonona ideana joka kertoo lähinnä harrastajansa addiktioista: koukuttumisesta ihailuun ja hetkelliseen valtaan, ruumiilliseen minäkuvaan, fyysiseen kauneuteen, vastuuttomuuteen ja mahdollisimman halpahintaiseen nautintoon. Sitoutuminen ja avioliitto ovat kulmakivi, koska elämän tarkoitus ei joogafilosofiassa ole nautinnollinen parisuhde vaan henkinen kasvu, ja stabiilin onnellinen, draamaton parisuhde, jonka osapuolet inspiroivat toisiaan siihen henkiseen kasvuun, tarjoaa sille parhaat puitteet (onhan toki toinenkin tie, mutta ani harva meistä soveltuisi oikeasti nunnan tai munkin elämään). Hyvässä parisuhteessa seksuaalisuuskaan ei valtaa liian isoa osaa mielestä ja ala vaikuttaa käytökseemme, koska kyseinen elämän osa-alue on yksinkertaisesti järjestyksessä eikä sitä tarvitse miettiä.
Vaikeita asioita... Joskus tuntuu että meidän kulttuurissamme ihan mahdottomia, mutta omat ja läheisteni kokemukset ovat saaneet minut pitämään noita ajatuksia totisena totena. Ne mielessäni hankkiuduin kokeilemaan jotain suomalaisittain ihan ihmeellistä eli järjestämään itseni avioliittoon samaa filosofiaa seuraavan ihmisen kanssa. Häkellyttävän hyvin siinä kuitenkin kävi, ollaan tosi onnellisia :-)
Pahoittelen jos pitkästytin pitkällä kommentillani... jos ihme kyllä et jo torkahtanut, lisääkin tosin olisi, listasin noita gurujen deittailuvinkkejä joskus järjestelmällisemmin tänne:
http://krishnanen.vuodatus.net/blog/3187233/napakymppia-parempia-ideoita/
Paljon hyviä ajatuksia, kiitos niistä. :) Olen täysin samaa mieltä, että on hyvä kirkastaa itselleen, mitä haluaa ja mennä täysillä sitä kohti. Nuorempana se on ollut paljon vaikeampaa, nyt ihan oikeasti etsin nimenomaan draamatonta parisuhdetta, jossa kummallakin on tilaa olla oma itsensä ja myös kasvaa ihmisenä. En voi enkä halua olla suhteessa, jossa roikutaan pelosta. Isoin valaistus minulle on nimenomaan tuo kaipuu draamattomuuteen. Nuorempana oikeasti ajattelin, että draaman määrä kertoo suuresta rakkaudesta tai mielenkiintoisesta elämäntyylistä. Nykyisin koen sen heijastavan lähinnä omia ja toisen pelkotiloja, joista olisi hyvä vapautua. Jos on tarve suureen draamaan, on vielä hyvin paljon työstettävää itsensä kanssa. Ja kun ei tarvitse enää pelätä omia pimeyksiä, ei tarvitse heijastaa niitä myöskään toiseen. Sitähän me juuri niitämme, mitä itse pelkäämme, kuten kirjoititkin.
VastaaPoistaTavallaan ymmärrän filosofisen ajatuksen siitä, että pitäisi keskittyä omaan kasvuun ja vasta sitten hakea suhde joka tukee kasvua. Käytännössä elämme kuitenkin maailmassa ja vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Jos eristämme itsemme muista, kunnes olemme "riittävän valmiita" elämään jonkun toisen kanssa, menemme mielestäni hakoteille. Tarvitsemme myös erilaisia oppikokemuksia ja peilejä matkalle. Lyhytkin suhde voi opettaa ja sysätä meitä eteenpäin kohti kasvua. Ehkä omalle eksälleni opetin jotain olennaista itsenäisyydestä ja hän minulle rakkauden ja läheisyyden tarpeellisuudesta.
Vaikka en enää hae samoja kokemuksia kuin nuorempana, olen silti iloinen, että olen niitä hankkinut. Kaikki yhden yön seikkailut, lyhyet huumassa aloitetut ja lopetetut suhteet ovat opettaneet jotain itsestäni, elämästä ja maailmasta. Pidemmän päälle tietynlainen elämäntyyli toki hajoittaa ja alkaa tuntua pinnalliselta ja valheelliselta, mutta minua on aina häirinnyt eritysiesti uskonnoissa tietynlainen "elämisen ja kokemisen pelko." Erityisesti kristillisissä piireissä se, mitä sanotaan suojeluksi onkin ollut aina myös yksilön seksuaalisuuden kontrollointia ja yhtiesön vallankäyttöä. Mikään muu yksikkö kuin ydinperhe ei ole yhteiskunnallisesti yhtä hallittava ja vallitsevia yhteiskunnanrakenteita ylläpitävä. En väitä, etteikö perhe tekisi suurinta osaa ihmisistä onnellisiksi tai tukisi henkistä kasvuamme. Mutta tietynlainen sokea mallintaminen, miten kaikkien kuuluisi elää on jotenkin niin kovin patrioottista ja vanhanaikaista.
Mutta olen iloinen, että olet uskaltanut tehdä erilaisen ratkaisun. Eihän sama arvomaailma ole ollenkaan huono syy aloittaa parisuhdetta. Onhan sitä paljon ollut muissakin piireissä, sitä ei vain mielletä samanlaiseksi vallinnaksi. Oma ystäväni teki vallinnan perustuen samanlaiseen arvomaailmaan, miehen miellyttävyyteen ihmisenä ja siihen, että molemmat halusivat lapsia. Toistaiseksi hän on ollut oikein onnellinen.
Aikamme arvot kaikuvat sanavalinnoissa ja haluan pysähtyä kommentoimaan niitä :-) En siis nyt yritä väittää että SINÄ ajattelisit jollakin tietyllä tavalla vaan kommentoin noita sanavalintoja ja niihin yleensä liitettyjä arvoja!
VastaaPoista"Elämisen ja kokemisen pelko" voi olla myös vapaaehtoinen valinta uskoa niitä sisäistä riemua säteileviä henkilöitä, jotka ovat (usein kantapään kautta ja kovalla kivulla) oppineet jotakin, ja säästyä itse enemmiltä kolhuilta. Silloin, itse valittuna, se toimii. Pakolla ja ylhäältä annettuna sääntönä ei.
Ihminen tarvitsee konkreettisia esimerkkejä ja ehdotuksia, mitä voisi tehdä tai jättää tekemättä kasvaakseen, ja juuri sitä tämä "mallintaminen" eli uskonnot tarjoavat elävine esimerkkeineen, pyhimyksineen, guruineen. Ani harva etenee eksymättä ja paikallaan pyörimättä omin päin haahuillen. Elämä on yllättävän lyhyt ja jos haluaa sen aikana tulla hyväksi missä tahansa asiassa, oli se sitten kultasepän ammatti tai hengellinen itseoivallus, kannattaa yrittää tehdä niin kuin joku aiempi taituri on tehnyt. Minusta masennuksen ja ahdistuksen kaltaisilla ongelmilla on hyvinkin paljon tekemistä sen kanssa, että länsimaalaisessa nykykulttuurissa nuoret ohjautuvat helposti uskomaan vain individualismiin ja itseensä, vaikka eivät ole löytäneet itseään, vaikka se itse johon he uskovat ja jota he ylimpänä auktoriteettina pitävät on oikeastaan muuttuva kyhäelmä erilaisia haluja ja pelkoja.
Toisilta ihmisiltä siis joogafilosofiankin mukaan oppii, eikä hengellinen elämä tarkoita eristymistä, mutta toisten seurassa voi olla ja oppia ja pitää samalla tietyt rajat. "Vanhanaikainen" voi myös tarkoittaa sellaista minkä lukemattomat sukupolvet ennen meitä ovat parhaaksi todenneet, mikä saa minut miettimään, miksi ihmeessä nykyihminen eroaisi heistä ja tietäisi paremmin? Tiedemiesten mukaan olemme olleet psykologisesti ja fyysisesti ihan samanlaisia kuin esi-isämme jo ainakin 100 000 vuotta.
"Patrioottinen" on sana jota käyttävät kriittisenä lyömäaseena usein ne, jotka oikeastaan yrittävät sanoa että naistenkin pitää saada noudattaa paheita jotka perinteisesti kuuluivat miehille, vastalauseena ihmisille, jotka ovat sitä mieltä että maailmassa olisi turvallisempi elää ja hengittää jos miehetkin noista paheista luopuisivat. Käytännön esimerkki "patrioottisena vanhanaikaisuutena" pidetystä tavasta: naiset eivät perinteisesti kännänneet, nykyään kännäävät ja kutsuvat sitä tasa-arvoksi koska miehetkin kerran kännäävät. Naisen biologia on kuitenkin samanlainen kuin aina ennenkin eli kestää huonommin alkoholia, joka kuormittaa kehoa monella tavalla ja on mm. syöpäaktiivinen aine. Raskaus ja alkoholi eivät sovi yhteen eivätkä myöskään äitiys ja alkoholi. Naisten alkoholinkäytön runsastuminen 50 vuoden aikana näkyykin niin terveydenhoitojärjestelmän lisäkuormituksena, lastensuojelutilastoissa, pettämisenä parisuhteissa (yleisintä alkoholin vaikutuksen alaisena) kuin esim. siinä että oppimisvaikeudet ovat kasvaneet (yksikin kohtalokkaasti ajoittunut alkoholinkäyttökerta raskausaikana voi sellaisen aiheuttaa). Jos naisten individualististen kokemusten lisääntyminen on jollekulle itseisarvo, hän voi nämä yhteiskunnaliset muutokset nähdä positiivisisessakin valossa, mutta suotakoon anteeksi etteivät kaikki näe vaan mieluummin soisivat miestenkin lopettavan kännäämisen. Olkoon vaan vanhanaikaista ja patrioottista, itseään ja muita ei joogafilosofian mukaan tule vahingoittaa, vaikka se olisi miten nautinnollista ja vaikka vastakkainen sukupuolikin ja kaikki muut niin tekisivätkin.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaPoistin vain päällekkäisyyden, en kontrolloi. ;)
PoistaÄäh, nyt tuo tuli tuplana kun ensin väittivät ettei kommentti mennyt läpi... ja sitä ennen että oli liian pitkä, tässä loput :-D
VastaaPoistaEli vielä jatkaisin että kokemusten ylistäminen on sekin muuten joogafilosofian mukaan kuoppa.
Tämä kumpuaa ajatuksista "kun antaa niin saa" eli "kun luopuu niin luo tilaa uudelle", sekä "halujen tyydyttäminen on kuin kaataisi öljyä tuleen". Erilaisia kokemuksiahan on tarjolla rajattomasti. Se joka arvostaa kokemuksia ja ulkopuolista uutta, on usein aina levoton tyyppi, joka ei pysty näkemään arkeensa, kotiympyröihinsä ja naapurustoonsa kätkeytyviä kasvun ja hyvän tekemisen mahdollisuuksia. Hän kaipaa kroonisesti kauas, muualle, erilaiseen. Eikä hän mitä luultavimmin kykene pysymään läsnä oman kumppaninsa vierellä tarpeeksi löytääkseen häntä aina syvemmältä ja syvemmältä, kerros kerrokselta.
Rohkea onkin, joogafilosofian mukaan, se joka sitoutuu valitsemalleen henkiselle polulle, velvollisuuksiensa hoitamiseen ja valittuun ihmiseensä silläkin uhalla että ne miljoona muuta mahdollisuutta jäävät kokematta.
Vastaan näihin joskus myöhemmin, mutta mielestäni naisten vapauksien ajaminen supistuu hyvin kapealle jos puhutaan vain oikeudesta kännätä tai käyttäytyä huonosti. Vapaus omaan ruumiiseen, seksuaalisuuteen ja sen ilmentämiseen ei ole huonosti käyttäytymistä vaan yksinkertaisesti vapautta. Monet naiset tämä vapaus on myös tehnyt onnellisemmiksi kuin aiemmat sukupolvet, joiden on pitänyt elää jollain ulkoapäin ohjatulla tavalla, koska niin on määrätty. Samalla tavalla moni mies voi nauttia siitä, että myös miehen malli on laajentunut ja esim. herkkyys ja pehmeys ja lasten hoivaaminen ovat nykyisin miehille sallitumpia asioita kuin aiemmin. Itse uskon siihen, että myös ihmiskunta kehittyy, hitaasti, mutta vääjäämättä. Osa puhuu kollektiivisen tietoisuuden kasvusta, osalle se on jotain muuta.
VastaaPoistaUskonnoissa tai esimerkiksi perussuomalaisten puolueessa inhoan eniten pelottelua ja uhkakuvien esiin nostamista kun puhutaan muutoksesta. Toki on paljon ohjeita, joista voimme oppia ja on paljon vanhaa viisautta, johon voimme perehtyä. Mutta ei kaikki muutos ole "aikamme hapatusta" vaan osa siitä muutoksesta voi olla myös hyväksi. Minulle yksi selkeä arvo ja esimerkki tästä on esimerkiksi suhtautuminen homoseksuaalisuuteen, tai nimenomaan naisten asemaan yhteiskunnassa.
Juuri näin - vapaus on yksinkertaisesti vapautta. Vapauttaan voi käyttää hyvään tai pahaan. Se mitä varmaan aivan liian pitkällisesti yritin sanoa on että nykyihminen tuomitsee liian helposti kaikenlaiset rajoitukset ja uskonnot kokonaan, heittää lapsen pesuveden mukana, janotessaan täydellistä vapautta tehdä ja kokea mitä vaan, vaikkapa typeryyksiä, joihin saattaa addiktoitua niin että vapaudesta tulee näennäistä.
VastaaPoistaElävä filosofia tai uskonnollisuus on sitä ettei päästetä arvoja luutumaan ja jätetä niitä ylhäisiksi, kaukaisiksi dogmeiksi vaan eletään niitä henkilökohtaisesti ja sydämellä. Syyn ja motiivin puolustaa homoseksuaalisten oikeuksia voi hyvinkin löytää joogafilosofiastakin.
Itse haluan ehdottomasti sanoa, että uskonnoissa on myös paljon hyvää. Monet ihmiset saavat sitä kautta paljon arvokasta elämäänsä kuten tukea yhteisöstä, joka on oikeasti erittäin tärkeää. Liika individuaalisuuden ihannointi on juurikin johtanut sellaiseen ajatteluun, että voin tehdä mitä vain muista välittämättä, ja vain minun ja ehkä lähipiirini tarpeilla on merkitystä. Se on todella pelottavaa.
VastaaPoistaMinulla on tällä hetkellä ehkä sellainen jakautunut katsonta tähän asiaan. Itse pidän tärkeimpänä, hiljentymistä, mielen hallintaa ja oman sisäisen äänen kuuntelua, ja oppeja voin lukea mielelläni kokeneemmilta guruilta. ;) Mutta varsinaista yhteisöä en ole kokenut tarvitsevani. Juontaa myös taustansa rippileirin aikaisista kokemuksista uskonnollisista yhtiesöistä, jotka koin hyvin rajoittavina. Juuri tuo mainitsemasi elävyys tuntui olevan aika kaukana ja jonkinlainen sydämen viisaus.
Toinen mikä minua on oikeasti ruvennut häiritsemään, on juurikin tuo tuomitseminen. On täysin ok olla ateisti ja riehua mielipiteineen huutelemassa tuomitsevia mielipiteitä siellä ja täällä. Mutta erityisesti Suomessa meillä usein hämärtyy, kuinka merkityksellinen asia uskonto on suurimmalle osalle maailman ihmisistä. Ei tarvitse itse kuulua kirkkoon, mutta muiden kunnioittaminen on nyt sentään perusedellytys.
VastaaPoistaTuttu tunne tuo mitä sanoit uskonnollisista yhteisöistä, harmillista kyllä. Kun aidoista hengellisistä oivalluksista ja jonkun gurun arvonimen ansaitseman tyypin viitoittamasta tiestä tehdään uskonto, siitä tulee rahastusta, siitä tulee ryhmäkuria, siitä tulee muittenkin kuin rehellisten hengellisten etsijöitten mellastuskenttä... nimittäin valtaa ja ylistystä ja toisten hyväksikäyttötilaisuuksia himoitsevien narsistien. Tämä tuntuu pätevän mihin tahansa uskontoon. Ja kuitenkin - ihminen tarvitsee seuraa jaksaakseen harjoitella jotain vaikeaa ja valtavirrasta poikkeavaa. Järjestäytyneillä uskonnollisilla joukoilla on hyvätkin puolensa. Jää meidän etsijöitten tehtäväksi osata ottaa vastaan hyvä mutta nähdä samalla milloin ollaan pimeällä puolella erheellisesti hyvyyden nimeen. Mikä on sekin helpommin sanottu kuin tehty koska herkästi ihminen sekoittaa omat mielihalunsa ja totuuden keskenään.
VastaaPoista