Astrologisen tulkinnan mukaan elämässäni on tapahtumassa iso syklin vaihdos. Näin kertoi minulle henkilökohtaisesti tehty tulkinta. Tosin aiheeseen paremmin tutustunut ystäväni sanoi, että niin tapahtuu kaikille ihmisille. Ensimmäinen iso syklin vaihdos on 33-vuotiaana, sitten 42, 52 jne. No niin tai näin, ainakin minulla on entistä vahvemmin sellainen olo, että nykyinen elämäni on jotenkin nähty. Haluan ihan hirveästi siirtyä uuteen elämänvaiheeseen. Tarvitsen uuden elämänvaiheen.
Perinteisesti tätä voisi kai nimittää myös hieman viivästyneeksi kolmenkympin kriisiksi. Olen siinä onnekkaassa asemassa oleva nainen, että olen saanut todellakin tehdä kaikenlaista. Minulla on koulutus, hyvä työ, omaa rahaa ja vapaa-aikaa. Olen saanut reissata, seikkailla ja kokea, sisustaa ja shoppailla. Olen voinut käyttää aikaa itseeni terapiassa, joogassa, rosen-terapiassa ja meditaatiokurssilla. Olen ehtinyt tavata kiinnostavia ihmisiä, elää ja kehittää itseäni. Olen rakastunut, riidellyt, eronnut ja aloittanut alusta. Samalla olen pyörinyt aika pitkään pyörässä ja jotenkin tämä kaikki on nyt niin nähty. Tai ehkä se nyt vasta alkaa.
Puhuin ulkomaille muuttavan ystäväni kanssa haikeudesta. Siitä tunteesta, kun tietää menevänsä oikeaan suuntaan, mutta alkaa samalla jo ikävöidä joitain asioita vanhasta elämästä. Osa asioistahan on valtavan hyvin ja kun uutta ei vielä tunne, sekin pelottaa. Tai jännittää jollain tavalla. Ei minua matkustaminen pelota, eikä yksinolo. Minua pelottaa vanhan tutun ja turvallisen taaksejättäminen. Ja jokin sisäinen tieto siitä, että kun tulen takaisin, en voi enää palata samaan kaavaan. Juna on jo lähtenyt, mutta sieluni arpoo yhä, pitäisikö vielä painaa käsijarrua, hidastaa edes.
Aina muutos on tehnyt hyvää, pitää vain löytää luottamus. Juuri kun aloin isosti haaveilla uudesta elämästä, uudesta rakkaudesta, täydellisestä vapaudesta, tuli kummallinen ikävä eksää. Jokin haikeus, kun emme pidä enää yhteyttä. Voisin toki soittaa ja kysellä kuulumisia, mutten ehkä oikeasti edes halua. Ehkä matkan jälkeen, jos vielä tuntuu siltä. Haikailu on tuttua ja turvallista. Haluan päästää irti siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti