Löysin hupaisan City-lehden artikkelin ashtangajoogasta vuodelta 2000. Huomaa, että juttu on kirjoitettu yli 10 vuotta sitten. Silloin jooga oli vielä jollain tavalla uusi ilmiö ja kaikki halusivat olla töissä uusmedia-alalla. Joogaa harjoitettiin, jotta jaksettiin painaa töissä. No sittemmin joka toisesta kolmikymppisestä, työelämään väsyneestä markkinointialan naisesta on tulossa RYT 200 tuntia joogaopettaja, sisustussuunnittelija, life coach tai ravintoterapeutti.
Jutussa nostetaan esiin joogan tuomat terapeuttiset vaikutukset. Tunnelma on pikemminkin kuin psykoterapiasession jälkeen. Kaikkein yleisimpiä tunnekokemuksia ovat yllättävät itkukohtaukset. Nykyisin kehon ja mielen yhteispelistä puhutaan jo paljon muutenkin kuin joogassa. On tarjolla draamaterapiaa, tanssiterapiaa jne. Myös liikunnan positiivisesta vaikutuksesta masennukseen on kirjoitettu paljon.
Myös itkuunpurskahtamiset ovat joogaopettajien mukaan jännityksen laukeamista. "Jatkotason liikkeitä pystyy tekemään vasta sitten, kun pääsee eroon erilaisista syvistä traumoista ja estoista", kertoo Javanainen alkeisjatkotason kurssilla. Minun kohdallani tuo on pitänyt hyvinkin paikkaansa. Olen edennyt harjoituksessa sitä mukaa, kun mieli on muutenkin kirkastunut ja vanhojen kokemusten painolasti vähentynyt. Silti itken edelleen ja usein. Eilen viimeksi paschimottanasanassa, jossa itken useinkin. Kyseinen asana kun ensimmäisenä istumasarjan eteentaivutuksena osuu suoraan istuinkyhmyn alueelle, joka edelleen kiristää.
Välillä en tiedä, onko kyse vain kroonistuneesta vaivasta vai lähinnä henkisistä kivuista, joita kehoni vain ilmentää. Välillä itken kyllästymistäni kipuun - mutta aika usein asana todella nostaa tunteita pintaan. Tai jos mieli on ollut apea jo ennen harjoitusta, viimeistään tuossa kohdassa jotain alkaa tulvia. Eilen yksinäisyyden tunteet olivat vahvasti esillä sekä ennen harjoitusta, että sen aikana. Voi olla PMS-vaivojakin, mutta yksinäisyys, suru ja parisuhteen kaipuu löivät päälle todella kovaa. Yhtäkkiä en halunnut enää olla reipas matkailija enkä seikkailla missään. Olisin vain halunnut käpertyä eksän kainaloon ja tunsin jonkinlaista vihaa ja katkeruutta siitä, että hän on jo uudessa suhteessa. Pienten itkujen jälkeen kuitenkin helpotti ja bakasanahypytkin sujuivat mukavasti.
Kakkossarja taas tekee joogaystäväni mukaan iloiseksi. Kakkossarjahan alkaa pitkällä taaksetaivusten sarjalla. Tällä hetkellä se tekee minut lähinnä fyysisesti aika väsyneeksi, mutta sitä kautta myös rasittuneen onnelliseksi. Lähes kahden tunnin vääntämisen jälkeen ei jaksa enää olla surullinen mistään. Silti mietin välillä, pitäisikö tehdä myös jotain puhtaasti iloa tuottavaa joogan lisäksi. Jooga on niin intensiivinen "putsaava" harjoitus, ja sen lisäksi voisi olla hyvä vaikkapa tanssia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti