Lomalle jääminen alkaa konkretisoitua hiljalleen töissä. Siitä voi jo puhua, se otetaan huomioon töitä mietittäessä. Minä alan olla täynnä intoa ja fiilistelyä siitä, kuinka hyvän ratkaisun olenkaan tekemässä. Syksyllä kaikki tuntui vielä niin kaukaiselta. Ja muutenkin oli vielä siipi maassa parisuhteen kariutumisen vuoksi. Nyt olen hurjan onnellinen, että olen lähdössä ja toteutan unelmiani. YouTube videoita ehtii katsella poikaystävän kanssa myöhemminkin. Hieman ilkeä kommentti, mutta eksäni ei varsinaisesti ollut mikään reipas seikkailija. Eikä toisaalta vielä valmis perheenisäksikään, joten parempi näin. Olen haaveillut lähtemisestä jo niin kauan. Ja toisaalta olen alkanut unelmoida myös perheestä. Kaipa se tulee sitten myöhemmin.
Tapasin äsken vuokralaisen, mukavan oloinen mies, joka ei tarvitse paljon kaappitilaa. Hyvä piirre vuokralaisessa. Suunnitelmat alkavat konkretisoitua. Hyvä niin, ja toisaalta ihanan paljon vapautta edelleen muuttaa suunnitelmia. Voin mennä melkein minne haluan. Jonkinlaisen budjetin rajoissa tietysti. Olen jotenkin NIIN onnellinen.
Viime viikonloppuna veljen lapsen ristiäisissä konkretisoitui molempien elämäntyylien hyvät puolet. Toisaalta on vähän orpo olo olla yksin ja ainoa lapseton. Toisaalta olin ainoa, joka voi tehdä elämällään lähes mitä mieleen juolahtaa. Perheellinen ei enää ihan niin helposti muuta kurssia. Lapset ovat ihania, mutta niin on vapauskin. Pientä kadehdintaa omat suunnitelmat tietysti herättävät arkea raatavissa kanssa ihmisissä.
Lapset ainakin pitävät joogin nöyränä :-D Aina kun sitä kuvittelee oppineensa jotain ja nousseensa jonnekin korkeisiin sfääreihin, sitä löytääkin itsensä kiljumasta kiljuvalle kakaralle... Matkustelua ja harrastamista lapset eivät estä, jos orientoituu siihen ettei matkustelun kuulu olla helppoa ja vaivatonta, ja jos psyykkaa itsensä harrastamaan sellaisia asioita joita voi harrastaa lastenkin kanssa. Lapsille annettu aika on epäitsekästä ajankäyttöä ja näin ollen hengellistä toimintaa :-)
VastaaPoistaTämmöisiä miettii kahden tyttären äiti joka on kolmisen vuotta repinyt itselleen puoli tuntia päivässä meditoimiseen... Se on todellakin tehnyt hyvää ja avannut ovia omaan kasvuun. Olen iloinen että löysin blogisi, on aina kivaa lukea blogeja joissa puhutaan kasvusta ihmisenä :-) Ja täällä puhutaan vielä joogastakin :-D Tervetuloa vastavierailulle, meikäläiselläkin on blogi jossa kälätän samoista teemoista.
Kiitos kun tulit. Tulen ehdottomasti vastavierailulle. :) Kyllähän äitiys kaikesta kiireestä huolimatta sitä, mitä itsellenikin toivoisin. Vaikka jooga jäisikin sitten hetkellisesti vähemmälle. Mutta sitä ennen on toisaalta jännä nähdä, mitä vapaus ja kiireettömyys tekee joogaharjoitukselle. Helpointahan se on silloin kun on vapaana kaikesta, hyödyllisintä ehkä juurikin kiireisessä elämäntilanteessa. ;)
VastaaPoistaKun yleensä ei ole vapaa, niin sitten niinä päivinä kun yllättäen onkin, vapaus ja kiireen puute voikin ihan pelottaa, että mitä jos se uloshengitys unohtuukin... Opettaja jota seuraan kutsuu nimittäin joogaa sisäänhengitykseksi ja oman ajan ja rakkauden antamista toisille uloshengitykseksi, eikä kukaan voi hänen mielestään hyvin jolleivät nämä ole tasapainossa. Nostankin hattua yksineläjille joilla on itsekuria ja jotka pitävät päivärytmistä ja harjoituksista kiinni ihan mielenhallinnan voimalla (eivätkä "pakon edessä" eli tietoisina siitä että nyt on vuorokauden ainoa tilaisuus)!
VastaaPoista