Minulle ei pitänyt tulla matkaexceliä. Minun ei pitänyt suunnitella matkareittiä liian tarkasti etukäteen. Minun ei pitänyt buukata lomaani täyteen. Minun piti säilyttää spontaani huolettomuus. Ja silti huomaan tsekkailevani etukäteen Intian junalippuja ja piirtäväni alustavaa reittiä Google mapsiin. Luin juuri matkailublogista, että junalippuja on vaikea saada. Ja että junat ovat tosi usein erittäin täynnä. Jos nyt vain vähän vilkaisisin..
Pikku hiljaa, ihan huomaamatta matkaexcel alkaa täyttyä päivämääristä ja aikatauluista. Reitti alkaa selkiytyä. Nepaliin lähtevä ystäväni kyselee, mitä haluan Nepalissa tehdä. Mistä minä tiedän, minun piti olla spontaani. "Mutta varustuksen kannalta olisi hyvä olla jotain ajatuksia", inttää ystäväni. Vaellus on Nepalissa "se juttu". Ja jos haluaa vaeltaa, pitää olla järkevät kengät. Ja mielellään joku käytännöllinen takki tai huppari. Kaiken muun voi vielä hankkia. Ja sitten taas huomaan tekeväni lisää suunnitelmia. Jos kerran menen Nepaliin, haluan nähdä vuoret. Toinen joogatuttuni sanoi, että "Himalaja on upea keväällä. Kerran elämässä jokaisen pitäisi kokea Himalaja keväällä". Tai edes kokea Himalaja jollain tasolla, no kevät on kyllä tulossa. Sinne siis. Flipfloppien lisäksi kannan siis mukanani vaelluskenkiä ympäri tropiikkia.
Miksi en voi vain ottaa rennosti ja antaa elämän viedä? Koska en osaa. Ja koska nautin tästä suunnittelusta niin paljon. Ja koska ajatusenergiani alkaa siirtyä jo pois Suomesta. Joogassa tein ihan väärää asanaa väärässä kohdassa, kun ajatukset seikkailivat matkassa. No yritän silti pitää suunnitelmat muokattavina.
Olen Sri Lankalla lähes kuukauden, enkä ole suunnitellut tarkkaa aikataulua. Ashtanga Lankalle olen menossa, mutten tiedä, kuinka kauan olen siellä. Olen ilmoittanut alustavasti olevani 2 viikkoa. Sittenpähän näen. Nepalissa tiedän meneväni Kathmanduun ja Pokharaan. Ja vaeltamaan jonkun melko iisin reitin. Nepaliin mennessä haluaisin pysähtyä Varanasissa ja sinne kannattaisi mennä junalla Delhistä. Vihaan Delhiä, mutta ehkä kestän mennä lentoasemalta junaan. Yksi joogatuttuni on paraikaa Goalla ja olemme sopineet treffit maaliskuun loppuun. Alkaa vaikuttaa aika sosiaaliselta. Maailma on pieni, hyvin pieni ja ashtangayhteisö levällään maailmalle ison osan vuodesta. Aina löytyy joku tuttu jostain.
Ihanaa, mahtavaa, ja samalla hieman huolestun, että suunnittelen elämäni tukkoon. Toisaalta kyse on kuitenkin laajasta plänistä kuukausi/viikkotasolla. Päivätasolla en aio suunnitella mitään.
Suunnittelu ja etukäteisfiilistely on jees! Keskeisempää lienee se, miten hyvin olemassaolevista suunnitelmista pystyy joustamaan, jos tulee muita, spontaaneja vaihtoehtoja eteen matkan varrella, tai jos jossain vaiheessa tekee vain mieli jäädä hengaamaan johonkin pidemmäksi aikaa tekemättä yhtään mitään. Sitä se kai on, että antaa elämän viedä; kykyä tarttua eteen tuleviin tilaisuuksiin.
VastaaPoistaTotta, kunhan spontaanius ei jää sille tasolle, missä syö lounaan ja minkä väriset bikinit laittaa tänään. :)Että on oikeasti myös valmis joustamaan suunnitelmistaan, jos tulee jotain huikeampaa.
VastaaPoistaLiikojen suunnitelmien teko onkin jänskä ongelma... sanotaan että se jonka mieli vaeltelee menneessä on tietämättömyyden gunassa ja se taas joka suunnittelee koko ajan tulevaa on intohimoisuuden gunassa, ja selkeyden ja hyvyyden sattva-gunahan on kuitenkin meidän joogien yhteinen päämäärä. Toisaalta hyvällä suunnittelulla voi ennaltaehkäistä monta ongelmaa ja siinä mielessähän se on kuin onkin sattvista toimintaa.
VastaaPoistaBhagavad Gitan hengessä: tehdä saa, mutta ei takertua oletuksiinsa siitä mitä palkintoja teoista muka pitäisi seurata :-)
Tuo pätee niin hienosti myös ihmissuhteisiin. Aika usein olen ainakin itse syyllistynyt siihen, että teen liikaakin muiden puolesta. Auttaminen ei kuitenkaan ole aina ollut niin epäitsekästä, koska ainakin alitajuisesti kuitenkin odotan kiitosta tai vastavuoroista huolehtimista/palvelusta. Ja loukkaannun helposti, kun näin ei tapahdu.
VastaaPoistaToinen iso opetus on edelleen tuo nykyhetkessä pysyminen ja läsnäolo kussakin hetkessä. Niin kovin helposti olen joko menneessä (ihmissuhteet) tai tulevaisuudessa (mitäköhän sitä oikein pitäisi työssään/elämässään tehdä), jonka seurauksena on lähinnä sekavuus, ei minkääntasoinen selkeys. Ja aikaahan tuohon pähkäilyyn kyllä saa kulumaan.