Oppiläksyjä kertaamassa vuorilla ja buddhalaisessa luostarissa

Ihanat, intensiiviset 2 viikkoa Nepalissa alkavat olla takana. En ole juurikaan ehtinyt kirjoittaa, koska olen ollut koko ajan menossa. Hieman turismia Kathmandussa ja sen jälkeen olemmekin olleet viikon tien päällä. Osallistuimme alkuun 3 päivän Pranamaya Yogan  joogaretriitille, joka pidettiin Neydon buddhalaisessa luostarissa. Aivan upea paikka ja Tiibetin buddhalaisuus on jotenkin vetoavaa, vaikken siihen kovin syvällisesti olekaan perehtynyt. Retriitin jälkeisenä aamuna hyppäsimmekin seiskan aamubussiin ja suuntasimme kohti Pokharaa ja trekkaamaan Annapurnan maisemiin. Nyt sitten olemme toipuneet eilisen ja olen hengaillut tutustumassa Kathmandun hienoihin temppeleihin ja hoidattanut kipeitä lihaksiani naapurin ayurveda-hoitolassa.

Paljon on tullut ajatuksia, tunteita, fiiliksiä, tulevaisuudenvisioitakin vähän bussimatkoilla, vuoren rinteitä kivutessa, keskusteluissa rakkaan ystävän kanssa. Rahaa on näiden kahden kuukauden aikana mennyt hieman enemmän kuin ajattelin. Yritän olla turhaan miettimättä liikaa, heräsin siihen vain äskettäin maksaessani Filippiinien joogamaksua. En ole hirveästi laskenut rahoja ja tajusin, että tili oli kummasti huvennut. No vuorotteluvapaakorvaukset sentään tulevat, vaikkeivat suuria summia olekaan, samoin asunnon vuokra. Vuorottelukorvauksesta tulevat aina jälkijättöisesti eli sikäli en ole niitä vielä juuri saanutkaan.

Olen hieman kirjaillut ajatuksia ylös, jotka ovat täällä kirkastuneet. Vuorilla pystyin elämään täysin hetkessä, oli täysi työ keskittyä kävelyyn ja portaiden kipuamiseen, liukasteluun mutaisilla poluilla, maisemien ihasteluun, kylmyyden torjumiseen, valokuvaamiseen ja ihmisten tapaamiseen. Yritän edelleen pysyä läsnä hetkessä ja olla miettimättä liikaa syksyä. Ainakin sen verran olen tajunnut, että saatan haluta Suomesta pois myös ensi talvena. Työn puurtaminen samalla mentaliteetilla kuin aiemmin ei oikein tunnu vaihtoehdolta. Siksi kai olen nyt alkanut stressata myös vähän rahasta. Palaan kyllä töihin, mutten tiedä, kuinka pitkäksi aikaa. Mitä kauempana olen, sitä enemmän haluan pysyä täällä. En halua menettää tätä vapautta, jonka viimein olen saavuttanut. Kuukausipalkkainen työ Suomessa ei oikein tue vapauden konseptia.

Yritän myös harjoitella takertumattomuutta ja luottamusta. Yritän elää mahdollisimman avoimena koko vapaan jaksoni, takertumatta liikaa ihmisiin tai asioihin, rakentelematta haavekuvia ja suunnitelmia. Yritän myös luottaa siihen, että jos joku juttu ei mene nyt virtana eteenpäin, ei sen ole tarkoituskaan mennä. Ainakaan juuri tällä hetkellä. Takertumattomuudella tarkoitan ehkä enemmän kiitollisuutta kaikesta, mitä on tullut vastaan ja keitä olen kohdannut. Mutten keskity murehtimaan, milloin tapaan näitä upeita ihmisiä seuraavan kerran. Tai voisiko jostain ihmissuhdekuviosta tulla vielä joskus jotain. Aika näyttää, mihin suuntaan päätyy kulkemaan.