Saavuin aamulla Delhiin matkustettuani koko yön Tangallasta Colomboon ja sieltä Chennain kautta tänne. Huomenna aamulla on aikainen lento Kathmanduun, joten tämä päivä on oikeastaan pelkkä hengailu- ja voimien keräyspäivä. Otin huoneen paremmasta hotellista, jossa on ihanan siistiä, hyvää ruokaa ja uima-allas. Voin viettää täällä vaikka koko päivän poistumatta lähes 40 asteen pätsiin, josta en suuremmin pidä. Been there, done that. Delhissä olen ehkä neljättä tai viidettä kertaa ja suurempaa hinkua ei ole kiertää paikkoja. Sen sijaan ihanaa antaa itselle hieman tilaa levätä ja nauttia sivistyksestä. Lankalla oleminen oli ihanaa, mutta olot kuitenkin aika alkeelliset. Kylppärissä oli aina muurahaisia, välillä myös torakoita ja gekkoja. Pyykit eivät tahtoneet enää kuivaa, kun oli niin hiostavaa ja kunnollista peiliäkään vessassa ollutta pikkupeiliä lukuunottamatta en ole tainnut nähdä yli kuukauteen. Vähän sellainen hetkellinen paluu ihmisten ilmoille, ennen seuraavaa etappia.
Samalla voin nauttia hiljaisuudesta ja omasta tilasta. Alkuun mietin, onko tyhmää viettää päivä ns. turhaan Delhissä, mutta nyt ajatus on hyvinkin miellyttävä. Kaiken mielettömän sosiaalisuuden jälkeen kaipaan hieman tyhjää tilaa. Ja loppupäivinä oli vielä varsin intensiivistä. Teimme uuden kuun rituaalin Vickyn ohjaamana, jossa vapautettiin vanhaa energiaa ja kirjattiin itselle tavoitteita tulevaa varten. Lisäksi omat olotilat hyppivät muutenkin laidasta laitaan. Parissa päivässä riehaantunut nokkosihottumani onneksi katosi varsin nopeasti, mutta aiheutti vähän riesaa kun varpaat olivat vesikelloilla ja käveleminenkin oli hieman heikkoa.
Lähteminen oli erikoista, sillä jollain tavalla tuli hyvin vahva olo siitä, että olen taas maailmalla ensi talvena. En tiedä, miksi. Ja myös varsin selkeä tunne siitä, että kohtaan kyllä nyt tapaamiani ihmisiä vielä uudestaankin. Eli vaikka lähteminen oli haikeaa, se toi myös kummallisen varmuuden siitä, että kaikki on niin kovin hyvin. Ja ei tarvitse kantaa huolta siitä, missä olen syksyllä tai ensi talvena. Asiat kyllä selviävät. Kummallista on, että ihminen, jota tiedän kaipaavani, sanoi ihan samaa. Että tapaamme kyllä uudestaan piankin, vaikkei mitään suunnitelmaa mistään vielä olekaan. Jonkinlainen varmuus silti siitä, että kohtaamisellamme on ollut jokin isompikin tarkoitus, mikä tuntuu tietysti aika irrationaaliselta. No jokin vahva kytkös välillämme on, sillä olemme peilanneet jatkuvasti omia reaktioitamme toisiimme, ja kumpikin on joutunut prosessoimaan aktiivisesti omia ajatuksiaan ja käyttäytymismallejaan. Ilman tätä ihmistä sisäinen myllerrykseni olisi ollut paljon pienempää, mutta ehkä lopputulos olisi ollut hyvin erilainen. Vaikka olenkin väsynyt prosessoimaan, olen silti onnellinen, että jaksoin sitä vielä tehdä. Ja kiitollinen, että olen saanut olla avoimesti sitä, mitä olen, myös hankalampina hetkinä.
Samalla voin nauttia hiljaisuudesta ja omasta tilasta. Alkuun mietin, onko tyhmää viettää päivä ns. turhaan Delhissä, mutta nyt ajatus on hyvinkin miellyttävä. Kaiken mielettömän sosiaalisuuden jälkeen kaipaan hieman tyhjää tilaa. Ja loppupäivinä oli vielä varsin intensiivistä. Teimme uuden kuun rituaalin Vickyn ohjaamana, jossa vapautettiin vanhaa energiaa ja kirjattiin itselle tavoitteita tulevaa varten. Lisäksi omat olotilat hyppivät muutenkin laidasta laitaan. Parissa päivässä riehaantunut nokkosihottumani onneksi katosi varsin nopeasti, mutta aiheutti vähän riesaa kun varpaat olivat vesikelloilla ja käveleminenkin oli hieman heikkoa.
Lähteminen oli erikoista, sillä jollain tavalla tuli hyvin vahva olo siitä, että olen taas maailmalla ensi talvena. En tiedä, miksi. Ja myös varsin selkeä tunne siitä, että kohtaan kyllä nyt tapaamiani ihmisiä vielä uudestaankin. Eli vaikka lähteminen oli haikeaa, se toi myös kummallisen varmuuden siitä, että kaikki on niin kovin hyvin. Ja ei tarvitse kantaa huolta siitä, missä olen syksyllä tai ensi talvena. Asiat kyllä selviävät. Kummallista on, että ihminen, jota tiedän kaipaavani, sanoi ihan samaa. Että tapaamme kyllä uudestaan piankin, vaikkei mitään suunnitelmaa mistään vielä olekaan. Jonkinlainen varmuus silti siitä, että kohtaamisellamme on ollut jokin isompikin tarkoitus, mikä tuntuu tietysti aika irrationaaliselta. No jokin vahva kytkös välillämme on, sillä olemme peilanneet jatkuvasti omia reaktioitamme toisiimme, ja kumpikin on joutunut prosessoimaan aktiivisesti omia ajatuksiaan ja käyttäytymismallejaan. Ilman tätä ihmistä sisäinen myllerrykseni olisi ollut paljon pienempää, mutta ehkä lopputulos olisi ollut hyvin erilainen. Vaikka olenkin väsynyt prosessoimaan, olen silti onnellinen, että jaksoin sitä vielä tehdä. Ja kiitollinen, että olen saanut olla avoimesti sitä, mitä olen, myös hankalampina hetkinä.
<3
VastaaPoista