Saaristojoogaa ja hiljaisuutta

Viime viikko oli jonkinasteinen kotiinpaluukaaos. Juoksentelin paikasta toiseen näkemässä kavereita, joogailemassa, hoitamassa asioita ja taas näkemässä lisää kavereita. Oli ihanaa, joskin varsin haipakkaa. Lauantaina aamupäivällä hyppäsin bussiin, ja nyt olen sitten viikon joogailemassa saaristossa. Lisää joogaa siis, mutta myös viimein pakollinen pysähdys. Täällä on varsin vähän tuttuja, muutamia toki, mikä on kivaa. Varmasti uusiinkin ihmisiin tutustuu, mutta valtavaa tarvetta ei ole nyt olla supersosiaalinen. Ehkä täällä on nyt mahdollista olla hiljaa ja hieman itsekseen, koska kotona oli nyt vain liikaa kaikkea. Jotenkin pitäisi vähän sulatella kaikkea koettua, muttei sitä voi ehkä aktiivisesti tehdäkään. Ainakaan jos koko ajan juoksentelee lounastreffeiltä kahveille ja kahveilta kyläilemään. Ehkä tyhjä tila tuo ajatuksia, jos on tuodakseen.

Heräsin viiden jälkeen ja tein harjoituksen. En ole ikinä herännyt yhtä paljon viideltä, kuin tämän vapaan aikana. Toisaalta ajalla ei ole enää samalla tavalla merkitystä. Voi nukkua päikkäreitä ja mennä ajoissa nukkumaan. Kukaan tai mikään ei pakota mihinkään tiettyyn rytmiin. Kesällä on valoisaa läpi yön, joten aika samantekevää mihin aikaan nousee. Aikaisin heräämisen kammoksuminen on teinivuosina keksitty mörkö, josta voi jo päästää irti. Kunhan vain nukkuu riittävästi.

Jotain jatkoajatuksia on tullut. Olo on edelleen todella kevyt. Ja hyvin optimistinen kaiken suhteen. Mitään täydellistä uran tai ammatinvaihtoajatusta ei ole tullut. Joogan opettaminen päätoimisesti ei ole minun juttuni. Ainakaan nyt, tuskin päätoimisesti koskaan. Toisaalta vapaus on tehdä, mitä lystää. En enää odota lomaa tai vuorotteluvapaalle pääsyä. Mikään ei sido nykyiseen työhön. Mikään ei myöskään sido Suomeenkaan, paitsi asunto, ja senkin saa aina vuokralle. Paniikkikiire ei ole mihinkään, muttei myöskään syytä tyypertyä johonkin stagnaatiotilaan, jossa ei tule tehneeksi muutoksia. Pitää kaiketi vain luottaa, että asiat tapahtuvat. Ja katsella aktiivisesti, mitä kaikkea on tarjolla. Ja jutella ihmisten kanssa. En odota löytäväni mitään mieletöntä, uutta juttua, joka muuttaa kaiken. Useimmiten muutokset tapahtuvat vaiheittain ja pienemmin askelin.

Matkan aikana tapasin ihmisiä, jotka eivät vain tehneet joogaharjoitusta vaan elivät joogaa. Ehkä se on yksi konkreettinen ajatus, joka on kirkastunut. Omien periaatteiden selkeyttäminen tietyiltä osin. En ole niinkään miettinyt elintapoja tai jotain rajoituksia vaan pikemminkin ihmissuhteitani. Paljolti väkivallattomuutta ja totuudellisuutta. Väkivallattomuutta lähinnä siis itseään kohtaan henkisessä mielessä. Enemmän olen ajatellut omia valintojani ja vaatimuksiani itseäni koskien. Ja totuudellisuutta ylipäänsä kaikessa tekemisessä. Tänään tajusin, etten halua olla mitenkään tekemisissä erään ihmisen kanssa, joka kutsui minua tänään jonnekin. Hän ei siis tiennyt, etten ole Helsingissä. Aiemmin olen jotenkin mukavuudesta ja laiskuudesta pitänyt yllä kyseistä ihmissuhdetta, joskin hyvin pinnallisella tasolla. Jatkossa en aio sitä enää tehdä, vaikka toinen osapuoli sitä toivoisikin. En ole ollut totuudellinen itselleni, enkä hänelle. Mitään velvoitetta tapaamisiin ei ole, enkä ole tapaamisia pitkään aikaan itse järjestänyt vaan kaikki on tapahtunut hänen aloitteestaan.